Työnhakijana verkossa

Käsitteellisyydestä

Uraohjauksen erikoistumisopintoni ovat loppusuoralla. Viimeisen intensiivisen koulutusviikonlopun aikana hoksasin, että olen kaikessa kiireessä unohtanut kirjoittaa menetelmäanayysikurssilla esittelemästäni menetelmästä analyysin.

Ajattelin kirjoittaa sen tänään, mutta – pahoittelut ohjaajilleni – kirjoitankin blogipostauksen siitä, miten työmarkkinapotentiaalia ja uraa voi edistää verkossa.

Englannin kielen termi career on paljon laajempi kuin suomalainen ura, joka yhdistetään usein etenemisenä työpaikasta ja palkkaluokasta toiseen. Career-termillä tarkoitetaan elämänuraa eli kaikkea, mistä yksilön persoonallinen elämä muodostuu. Iloksenne piirrän tähän Powerpointilla käsitekartan siitä, mitä laajemmin käsitetty ”ura” tarkoittaa.

career_kuva
Lähteenä mm. Kauppila, Silvonen, Vanhalakka-Ruoho 2015: Toimijuus, ohjaus ja elämänkulku

Ohjausmenetelmänä verkko

Ohitin kirkkaasti tehtävänannon, kun esittelin menetelmäanalyysikurssilla verkkoa opetus- ja ohjausmenetelmänä. Verkkohan ei ole menetelmä, vaan tila, jossa opiskelua, opetusta ja ohjausta voi tehdä. Menetelmät voivat olla samoja kuin luokkahuonetilassa, uusia sovelluksia niistä tai kokonaan uusia keksintöjä. Menetelmä on esimerkiksi tehtävätyyppi, joka soveltuu verkko-opetusympäristöön hyvin.

Ajattelin selittää menetelmättömyyteni jotenkin parhain päin analyysissani, mutta sitten luin artikkelin Building online employability – A guide for academic departments ja innostuin siitä, miten opiskelijoille voisi opettaa oman työmarkkinapotentiaalin kehittämistä verkkoon.

Työmarkkinakelpoisuus ja uralukutaito

Tällä hetkellä suosittuja sosiaalisia medioita oman työmarkkinaprofiilin kehittämiseen ovat Facebook, LinkedIn, Twitter ja blogit. Artikkelissa puhutaan ”digital career literacysta” eli digitaalisesta uralukutaidosta, joka vapaasti suomentaen tarkoittaa sitä, että verkossa voi kehittää omaa uraprofiilia ja edistää omaa uraa haluttuun suuntaan näiden rakennuspalikoiden avulla.

Seuraavaksi esittelen uralukutaidon seitsemän C:tä, joille mietin sopivia vastaavuuksia suomeksi ja tein niistäkin käsitekartan.

Seitsemän C:tä eli suomeksi MKKYVLK(M)

  1. Changing, muuntuvuus
  2. Collecting, kerääminen
  3. Critiquing, kriittisyys
  4. Connecting, yhteys
  5. Communicating, vuorovaikutus
  6. Creating, luovuus
  7. Curating, kuratointi (tai manipulointi)

career_kuva_7c

  1. Muuntuvuudella tarkoitetaan sitä, että oppiminen on elinikäistä. Yksilöllä on mahdollisuus kehittyä, kehittää ammattitaitoansa tai muuttaa mieltään ja tehdä jotain muuta, koko elämänsä ajan. Omia sosiaalisen median profiileja ja ansioluetteloa voi muokata ja käyttää sen mukaan, mitä uusia mielenkiinnon kohteita tai uratoiveita yksilöllä on.
  2. Keräämisellä tarkoitetaan oman työuran ja elämänuran kannalta merkityksellisen tiedon keräämistä. Miten voi etsiä, jäljittää ja varastoida uran kannalta hyödyllistä tietoa? Verkosta löytyy paljon tietoa erilaisista työpaikoista, urista sekä koulutuksen ja työn yhteensopivuudesta, jos etsijä osaa käyttää hakukoneita tehokkaasti ja keksii sopivia hakusanoja.
  3. Kriittisyys on arviointia siitä, onko verkosta löytyvä tieto luotettavaa vai epäluotettavaa. Lukutaito kehittyy lukemalla, kriittinen lukutaito myös. Urakysymyksissä tiedon kriittinen arviointi perustuu kuitenkin usein mielipiteeseen. Esimerkiksi oman CV:n esittämiseen ei ole yhtä oikeaa ja parasta tapaa, kuten pohdin blogissani Nykyaikainen ansioluettelo. CV:tä voi muuttaa ja kehittää omia uratoiveita, uutta kokemusta, halututtua työpaikkaa ja mahdollisen rekrytoijan mieltymyksiä arvioiden.
  4. Yhteys, kontakti, kontaktointi… Hyödyllisiä työelämäkontakteja syntyy esimerkiksi opiskelupaikoissa, harjoittelupaikoissa, opiskelijayhteisöjen bileissä, mutta verkolla ja digitaalisella verkostoitumisella on yhä suurempi merkitys verkostojen laajentamisessa, ammatillisen ja asiantuntijatiedon välityskanavana sekä kontaktivarastona. Sosiaalisesta mediasta löytyy paljon potentiaalisia työantajia – sekä yrityksiä että yksittäisiä henkilöitä, jotka rekrytoivat työntekijöitä. Muun muassa Twitter ja LinkedIn ovat matalan kynnyksen kontaktoinnin paikkoja, joissa voi ottaa yhteyttä viestillä, tägäämällä tai osallistumalla keskusteluun mielenkiintoisten työnantajatahojen kanssa.
  5. Vuorovaikutus tai kommunikaatio on kieltä. Kirjoita oikein ja kiinnostavasti, niin teet vaikutuksen verkossa urasi kannalta hyödyllisiin kontakteihin. Kirjoittaminen ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa. Verkko ja sosiaalisen median kanavat tarjoavat lukuisia tapoja hakea työtä, osoittaa kiinnostusta tiettyyn työhön, ottaa yhteyttä työnantajiin ja kasvattaa samalla uraverkostoja. Mitä tykkäätte Longridgen, Hooleyn ja Stauntonin artikkelissa mainitusta Lindsay Blackwellin työhakemuksesta?
  6. Luovuus tai luominen on sisällön tuottamista. Nykyään kuulee jupinaa siitä, että jokaisen pitäisi osata toimittajan ja graafisen suunnittelijan taidot työnhaussa. Sanoisin, että ei tarvitse osata, mutta luovuus on valttia kaikissa työpaikoissa kaikilla aloilla. En ajattelisi niin päin, että ”nykyään pitää osata” vaan ennemmin niin, että ”nykyään saa näyttää ja kertoa ilmaisin välinein potentiaalisille työnantajille, mitä osaa”. Monilla asiantuntija-aloilla on hyödyllistä osata a) kirjoittaa oikein b) ymmärtää minkälaisia päivityksiä ja julkaisuja sosiaaliseen mediaan voi ja kannattaa tehdä c) valokuvata, videokuvata tai muulla tavalla visualisoida esimerkiksi omaa ansioluetteloaan ja työtään d) tarinallistaa omaa urapolkua, opintopolkua, elämänvaiheita ja tulevisuuden haaveita. Mitä tein ja mitä tein sitten?
  7. Kuratointi / manipulointi tarkoittaa, että omaa digitaalista jalanjälkeä voi manipuloida. Digitaalinen jalanjälki on se, mitä internetistä löytyy, kun googlataan oma nimi…

Uraprofiili sosiaalisessa mediassa

Nyt seuraa kiusallinen hetki! Googlaan oman nimeni (muista ”hipsut”) ja katson löytyykö minusta työmarkkinarelevanssin kannalta kiinnostavaa tietoa, vai esimerkiksi epätoivottuja kuvia kaverin polttareista istumassa paljussa kaljamukikypärä päässä.

digitaalinenjalanjälki_anitahartikainen

Googlaus osoittaa, että minulla on profiilit kaikissa uran kannalta olennaisissa sosiaalisen median kanavissa. Olen jatko-opiskelijana Turun yliopistossa (en tiennyt, että minut tavoittaakseen voi soittaa yliopiston puhelinvaihteeseen). Tiedot koulutuksestani löytyy googlaamalla, kuten myös nykyinen työpaikkani ja asemani. Kuvahaulla löytyy myös tietoa hiustyyleistäni, kirjahyllyni sisällöstä, musiikki- ja pelimaustani sekä viime syntymäpäivieni olutmaistiaistarjottimesta tallinnalaisessa oluttuvassa. En löydä itseäni googlaamalla mitään, mikä olisi minusta kiusallista, epämieluisaa tai epäsopivaa. Jos löytäisin, voisin manipuloida hakukoneita.

Olen laskelmoinut omaa sosiaalisen median käyttöäni vasta pari vuotta. Olen elänyt villiä some-elämää jo noin 17 vuotta, joten yllättävän hyvin hakutoiminnot nostavat näkyville sopivaa ja mukavaa sisältöä, jota olen parin vuoden ajan tietoisesti tuottanut. Olen manipuloinut omaa uraprofiiliani ja työmarkkinapotentiaaliani käyttämällä sosiaalisia medioita ammatillisesti suuntautuneihin keskusteluihin ja julkaisuihin sekä vuorovaikutukseen ammatillisesti mielenkiintoisten tahojen kanssa. Koska verkkoidentiteettini on näin ammattillinen ja sitä kohtaan on eniten liikettä ammatillisilta tahoilta, ne nousevat hakukoneissa korkealle.

Harva oppii kehittämään sosiaalisen median uraprofiilia vain teoriaa lukemalla. Käytännön toteutusta varten tarvitaan opettajia ja ohjaajia. Minut saa tilata vetämään opiskelijaryhmälle kurssin uraprofiilien rakentamisesta sosiaaliseen mediaan!

sallakoira_töiss
Salla-koira esittelee urapotentiaaliaan tässä kuvassa. Kokemusta ja tietoa on kertynyt muun muassa puutarhatöiden työnjohtamisesta.
Mainokset

Etätyö on oikea työ

Tekeekö silloin töitä, jos kukaan ei näe? – väitteitä etätyöstä

Oikein/väärin-pohdinnat perustuvat kokemuksiini ja keskusteluihin kollegojen kanssa omassa työyhteisössäni, jossa työskentelevät ovat pedagogisesti päteviä opettajia koulutusalan yrityksessä verkkokouluttajina. Työilmapiirimme on erittäin hyvä ja yhteishenki loistava. Autamme ja kuuntelemme toisiamme päivittäin, mutta emme näe turhan usein. 😀

Minulle etätyö = verkkotyö. Yritin miettiä, onko olemassa enää muita etätyön muotoja kuin verkkotyö, mutta en keksinyt mitään järkevää.

Etätyö on vähän niin kuin työtä, mutta ei kuitenkaan. 

  • Väärin. Etätyö on paikasta riippumaton työ. Se on yleensä aikatauluihin ja rutiineihin sidottu sillä erotuksella, että ei tarvitse kävellä, autoilla tai pyöräillä aamuin ja illoin työmatkaa.

Etätyön tekijät vain istuvat jossain laiturin nokassa, eivätkä suhtaudu työhön yhtään niin luterilaisen vakavasti kuin kuuluisi.

  • Oikein. Puutarhassa, rannalla tai terassilla voi mainiosti tehdä etätyötä. Jos opetan suomen kieltä puutarhasta, teemana on todennäköisesti puutarha, mitä ulkona on ja mitä ulkona voi tehdä. Toimiston voi perustaa mihin vaan, jos on internet ja -vehje.
  • Väärin. Subjektiivisen otantani perusteella kaikki tietämäni etätyöntekijät ja -opiskelijat suhtautuvat työhönsä erittäin vakavasti. Koska syyllisyydentunto vapaavalintaisesta miljööstä ja mukavasta työympäristöstä vaivaa, etätyöntekijä tekee varmuuden vuoksi vähän enemmän, että ei ainakaan näytä muille siltä, etteikö tässä mitään tehtäisi. Jos työaika on 7,5 tuntia, töitä tehdään todella intensiivisesti vähintään 7,5 tuntia.

Etätyöntekijästä on ihanaa, kun kukaan ei hengitä niskaan.

  • Oikein. Kun työkaverit ja opiskelijat näkevät minusta korkeintaan ylävartalon, on ihanaa, kun kukaan ei tiedä, onko minulla housut jalassa tänään ja minkä väriset villasukan hirvitykset olen pukenut.
  • Väärin. Projektit, prosessit ja kiire välittyvät oivallisesti myös virtuaalisessa opettajanhuoneessa ja alati paukkuvasta sähköpostilaatikosta. Verkossa työskentelevällä on koko ajan ulottuvilla vähintään kaksi välinettä, joista ainakin jommastakummasta kuuluu piippaukset, värinät ja näkyy ilmoitukset. Jos haluaa olla rauhassa, niin puhelin täytyy laittaa kiinni tai piilottaa ja tietokoneesta sulkea jokainen pikaviestin. Jostakin syystä tätä tulee tehtyä harvemmin.

Etätyöntekijä voi itse päättää, milloin tekee työt ja pitää tauot.

  • Väärin. Moni etätyö on sidottu aikatauluihin, opetustunteihin, palavereihin ja oletuksena on, että ihmiset ovat suunnilleen puolen päivän molemmin puolin läsnä koneillaan. Moni tosin on läsnä siellä myös iltakuuden molemmin puolin.
  • Oikein. Aamu-unisena yritän pinnata aamun ensimmäiset tunnit niin usein kuin mahdollista ja tehdä töitä iltapäivällä pitempään.

Pomo ei voi tietää, mitä etätyöntekijä tekee

  • Väärin. Pomo tietää riittävän paljon, koska on tehnyt työnjaon. Nykyaikainen hyvä pomo myös tietää mitä alaiset osaavat ja voi sen takia luottaa siihen, että asiantuntija hallitsee ja hoitaa tonttinsa.
  • Oikein. Ei se tosin tiedä, mitä syön ja milloin, ellen laita kuvaa siitä. Eikä myöskään sitä, kuinka monta kahvia juon, kuinka usein käyn vessassa, mitä minulla on päällä, laitanko oikeasti perjantai-iltapäivänä viikonlopputoivotukset kotitoimistosta vai säntäsinkö jo työpuhelimen kanssa istumaan terassihuurteiselle.

Etätyötä tekeviä alaisia on vaikea hallita

  • Oikein. Suurin ongelma on varmaankin opettaa alaisia johtamaan itseään eli ohjata alaisia siinä, että työajan jälkeen koneet pitäisi laittaa kiinni, työllä ei pitäisi kuormittaa itseään liikaa, työ pitäisi osata tauottaa, iltaisin ja viikonloppuisin voisi ilman tunnontuskia pitää koneet ja työsomet kiinni. Itsensäjohtamisen taito alkaa usein kehittyä vasta, kun on onnistunut ainakin kerran polttamaan itsensä siihen kuntoon, että työterveydestä on pitänyt hakea troppeja rauhoittumiseen tai verenpaineeseen. Nykyään tämä tapahtunee noin kolmekymppisenä.
  • Väärin. Työnarkomaanialaista ei pysäytä mikään. Etäpomo ei pääse viemään alaisen konetta, sulkemaan linjoja ja kyydittämään alaista lepäämään. Etänä on pomon vaikea huudella, että lopeta nyt työnteko, ennen kuin rikot itsesi, koska nämä kiihkoilijat eivät lopeta, ennen kuin ovat omasta mielestään tehneet kaiken vielä paremmin.

Etätyö/-opiskelu ei korvaa fyysistä läsnäoloa

  • Oikein. Ei varmaan korvaakaan, mutta onko joku ihan tosissaan sitä mieltä, että aikuiset (tai edes lapset) tarvitsevat joka päivä jotain ihmeen fyysistä kontaktia työkavereiden ja opiskelijoiden kanssa? Entä jos väittäisin, että yliopisto-opiskelijat valmistuisivat maistereiksi nopeammin, jos seminaarit voisi järjestää verkkoseminaareina? Melkein kaikki maisterikokelaat ovat kuitenkin lipuneet jo kokonaan tai osittain työelämään, ja gradut eivät valmistu ikinä, kun seminaarit järjestetään arkena keskellä päivää eri kaupungissa kuin työpaikka on.
  • Väärin. Entä jos väittäisin, että fyysinen läsnäolo ei korvaa vuorovaikutusta? Ei liene tuulesta temmattua, että monissa maamme oppilaitoksissa ja kouluissa opettajat sulkeutuvat päiväksi omiin luokkiinsa ja muut työntekijät toimistoihinsa. Kiireen takia he eivät välttämättä syö yhdessä tai käy opehuoneessa ollenkaan. Ainakaan kukaan kollega ei tiedä, miten toinen opettaja opettaa, koska oman luokan ovi on pyhä ja mitä sen sisäpuolella tapahtuu ei kuulu muille. Verkossa taas käytännöt on helppo jakaa, kun kaikista oppitunneista jää tallenne. Lisäksi, toisten naamat eivät ihan todella ala vituttaa, kun ei näe liian usein. Kun näkee harvoin, aina on ihanaa nähdä.

Etätyö vapauttaa

  • Oikein. Ihminen on enemmän yksilö verkossa. Yksilö toimii omien profiiliensa kautta erilaisissa verkkoyhteisössä, mutta ei voi piiloutua toisten varjoon tai taakse. Etätyöntekijän kuuluu ymmärtää, että jos hänestä ei kuulu mitään muille, häntä ei ole olemassa. Miljöön vaihtelu oman fiiliksen mukaan virkistää ja ruokkii työntekijän luovuutta. Todella vapauttavaa on tehdä etätyötä päivinä, jolloin ei huvittaisi lähteä mihinkään tai nähdä ketään. Erityisen vapauttavaa on jäädä mukavasti kotiin etätyöskentelemään, kun ulkona on 30 astetta pakkasta, taivaalta sataa jääpuikkoja ja tiet ovat infernaalisen liukkaat.
  • Väärin. Onko pakko opetella käyttämään tuota ja tuota vimpstaakia? Ennen kyllä tehtiin töitä ilmankin. – On. Junaakin opeltetiin käyttämään, vaikka tukinuitto oli ihan rehtiä ja komeaa maisemointityötä. Autoilla alettiin ajaa, vaikka hevoset olivat reippaita. Rokotuksia ja ehkäisyä alettiin käyttää, vaikka ennen vanhaan lapset osasivat syntyä ja kuolla ”tuosta noin vaan”. Sähköpostia alettiin käyttää, vaikka faksikin olisi riittänyt. Suomi putoaa yhä kauemmas digipuusta ja jää jälkeen kavereista, jos korkeakoulutuksessa ja erityisesti opettajakoulutuksessa ei opeteta joka ikistä opiskelijaa työskentelemään verkossa. Kaikki muut pitäisi täydennyskouluttaa.
black cat holding persons arm
Lemmikit ovat näppäriä työhyvinvoinnin ylläpitäjiä. Etätöissä lemmikin voi pitää mukana hommissa joka päivä.

Opettaja, minulla on kipeä muna

Kirjoitin viime blogitekstissäni siitä, että kotoutumiskouluttajan työ on rankkaa. Se vaatii tekijöiltään vakavuutta ja vakaata asiantuntijuutta. Työnhakua, verotietoa, yrittäjyyttä…

Opettajan työ kotoutumiskoulutuksessa ei ole joka päivä ihan niin vakavaa. Ei ainakaan silloin, kun opettaa lempiaiheitaan. Omia lempiteemojani ovat jostakin syystä sää ja eläimet. Chef Anita’s ja ”Anitan Kebab-Pitseria kuinka voin auttaa, mitä täytteitä haluat?” inspiroivat myös.

jannen kampaus rachele
Kollega-Janne valmistautuu opettamaan webinaarissa parturi-kampaajalla asiointia.

Välillä, kun selitettävä asia on oikein vaikea, sisäinen Kylli-tätini saa vallan. Jos sattuu eläinteema, porukka joutuu piirtämään. Piirrä ja arvaa eläin on ollut monille ensimmäinen kosketus tietokoneella piirtämiseen. Porttiteorian kautta tästä mennään kohti kovempaa kamaa, esimerkiksi työhakemusten ja ansioluetteloiden kirjoittamiseen ja lähettämiseen tietokoneella.

verkkokotokukko_LI
Opettajan oikeudella: ”Minä piirrän ensin!”

No niin…

Siinä vaiheessa, kun opiskelija lähettää minulle tämän videon…

…puntaroin seuraavia vaihtoehtoja

  • olen hauska
  • sanon liian usein ”no niin”
  • näytän Ismo Leikolalta

Takuuvarmasti opiskelijat ainakin oppivat sanomaan ”no niin” kaikilla mahdollisilla painotuksilla.

noniin
Facebookin Very Finnish Problems -ryhmässä oppii äidinkielestään kaikenlaista.

Kansallisvihannekset ja hyvä perse

Joskus kuulee sanottavan, että kyllähän suomea voi opettaa kuka tahansa. Se on varmaan totta, mutta suomen kielen yliopisto-opinnoista ja opettajan pätevyydestä on kyllä oma hyötynsä.

Jotkut opiskelijoiden suomalaiset puolisot ovat hyvin innokkaita apuopettajia. Toiset auttavat tietokoneen kanssa ja harjoittelupaikan etsimisessä, jotkut yrittävät myydä opettajille hevosia, toiset opettavat – noh – omantyylistään  suomen kieltä.

sitaatit

Olen törmännyt hiljattain muun muassa seuraaviin tapauksiin:

  • suomen kielen alkeet hallitseva rouvashenkilö toteaa vakavissaan: ”Makkara on vihannes!”
  • opiskelukaverin salaattilounas saattaa joskus herättää kysymyksen: ”Oletko sinä jänis?”
  • työharjoittelua palvelutalossa tekevä opiskelija toteaa senioriasukkaalle ”hyvä perse”. (”En tiennyt, että siinä on jotain outoa, mieheni sanoo näin yhtenään!”)

Kehon osista ja kaikista punastelua aiheuttavista asioista löytyy hyvät kuvat teksteineen esimerkiksi täältä.

Joskus sitä miettii kollegojen kesken vaikkapa kesäterassilla, että niin tärkeää kuin naisen onkin tietää, mitä gynekologisessa tutkimuksessa tapahtuu, onko esimerkissä mainittu pimpsa se sana, jota haluamme käyttää. (Tässä vaiheessa mieskollegat poistuvat punastellen taka-alalle tai esittävät olevansa jossakin muualla kuin paikalla.)

Kahvinsyöntivaiheen opiskelijat

Kurssin ensimmäiset kuukaudet ovat yhtä juhlaa, kun suomen kielen taito on niin alussa, että meininki on suorastaan absurdia.

”Oletko uksi nero Anita?” – Kysyi minulta opiskelija viime perjantaina. Mitäpä sitä kieltämään. Hyvin oli omaksuttu viikolla opiskeltu -ko/-kö-kysymys, jossa verbiin liitetään edellä mainittu pääte.

Voi sitä riemua, kun kurssilla on opiskeltu teemat ruoka ja juoma sekä vapaa-aika!

Perjantaina voi selvittää selvällä suomella opettajalle:

”Viikonloppuna minä syön olutta ja juon jalkapalloa!” – Ah, miten rentouttavaa!

Viaton kellonaika lipsahtaa kaljallemenoviestiksi. – ”Lähden yhdelle.”

Käynti hammaslääkärissä taittuu muotoon – ”minulla on kipeä lammas”.

focus photo of brown sheep under blue sky
”En ole eläinlääkäri, mutta voin vilkaista!”

Harjoittelupaikalla oli lounastettu esimiestä: ”Söimme minun pomo.” – Miksi? :O Myös lapsia on syöty kursseilla ja erityisen usein tätä tekevät ihan pienten lasten vanhemmat.

Reflektiossa paljastuu, mitä opiskelija on mieltä viikolla opituista asioista.

”Opin tällä viikolla: höpöhöpö.”

”Te silitätte tosi selkeästi.”

green white philips iron
Kursseilla opiskelijat silitetään.

Suomalaisia erikoisuuksia

Suomessa on sauna. Suomalaisilla on miljoona eri tapaa puhua säästä ja siitä voi puhua tuntikausia tuntemattomien kanssa. Ensin puhutaan päivän sää, sitten aamun, yön, illan, ja eilisen säästä. Sitten mennään viime viikon ja viimeisten vuodenaikojen säihin. Siitä siirrytään luontevasti puhumaan viime vuosien säistä ja ikimuistoisista sääilmiöistä, muistellaan lapsuuden kesien ja talvien säitä ja vertaillaan niitä nykyajan säähän. Lopuksi voidaan esittää toiveita ja arvauksia tulevaisuuden säästä.

Sääjaarittelun lisäksi Suomessa voi suunnitella, milloin hankkii lapsia. Naisilla on ammatti. Jokaisella on yleensä oma pankkitili. Yritystä ei voi perustaa vuokraamalla liikehuoneistoa, kiinnittämällä kyltin ikkunaan ja avaamalla oven. Miehet siivoavat tai heitä pidetään laiskoina ja vanhanaikaisina. Alkoholin ostaminen on monimutkaista siinä missä työnhakukin. Työnhakua varten on tiedettävä, miten tietokoneella tehty ansioluettelo tallennetaan ja liitetään sähköpostiin. Juhannuksena grillataan makkaraa vesisateessa. Vessanpöntön reunoilla ei ole tarkoitus seisoa.

kotoverkkopytty
Asioita, joita en tiennyt joutavani opettamaan. Kyllä eivät ole ergonomisia suomalaiset posliinipöntöt reunoilla kiikkumiseen, vaikka kotomaassa olisikin ollut vain reikä lattiassa.

Ai niin, oikeinkirjoitusta kannattaa treenata ja painottaa välillä. Mihin tulee piste, milloin iso kirjain…

Muuten sairastunut opiskelija saattaa lähettää viestin:

kipeamuna

Milloin tulee ”Minulla on..?” ja milloin ”Minä olen…?”. Mihin lause loppuu eli missä on pisteen paikka ja kyllä, oma nimi kirjoitetaan isolla, Muna.

minullaonkoira
Jokaisella kurssilla joku ilmoittaa olevansa koira.

 

 

Höpöhöpökurssilta terveisiä!

Hyvä Yleisradion MOT-ohjelman toimitus, 

Päivällä tein normaalin työpäivän kotoutumiskouluttajana verkossa. Kahdeksalta illalla, kun sellot raapaisivat pätkän Metallicaa, minä olin jo tunnin tehnyt popcornia.

Mitähän siellä sanotaan työnantajastani ja sen suurimmasta kilpailijasta? Ylen maanantaisessa MOT-ohjelmassa Näin työttömillä tienataan kerrottiin, että jonkinlaisesta työllistämiskurssista ei ole ollut Hyötyä haastateltavan työllistymiselle.

Kilpailutukset ovat saatanasta

Joskus kun leikin vielä hiekkalaatikolla tai jahtasin poikia Iisalmen kirkkopuistossa, poliitikot päättivät kilpailuttaa kotoutumiskoulutukset tietyin väliajoin. Tuntuu siltä, että on mukana jossakin, josta vanhemmilla opettajilla, Ylellä ja poliitikoilla on antipatioita, jotka kohdistuvat työhöni, osaamiseeni ja ammattitaitooni. Vertautuu vähän samaan kuin ulkoministeri Soini haukkumassa 90-luvulla syntyneitä kaupunkilaisnuoria kommunisteiksi.

Mitä olen juoruillut entisten opiskelukavereideni kanssa, joudun olemaan samaa mieltä työministeri Lindströmin kanssa siitä, että yritykset ovat ketteriä. Mikäli ystäväni eivät liioittele julkisen puolen koulumaailman meininkiä, kuulostaa välillä siltä, että työskentelen paratiisissa, jossa ihmiset ovat ystävällisiä (ei ole kuulemma itsestäänselvyys) ja itsensä sekä oman työn kehittämiselle saa loputtomasti kannustusta. Paitsi sitten, jos kilpailutus hävitään. Sitten hyvin kehitetty työilmapiiri ja organisaatiokulttuuri valahtavat viemäristä alas alta aikayksikön ja taas joku jossakin vuokraa tilat ja aloittaa alusta.

kuvankaappaus
Kuvakaappaus Arffmanin verkkosivustolta

Hyödyttömistä pilipalikursseista puhuminen lempikanavallani TV1:ssä olisi varmaan tuntunut pahalta, jollei eräs ystäväni olisi aikaisemmin samana päivänä hehkuttanut, että hän oli aloittanut tänään eräässä suurehkossa Suomen kaupungissa oman työnantajani tarjoaman uravalmennuksen, joka oli, yllättäen, ollut motivoivaa ja tiukkaa asiaa.

Yhdeksää positiivista vasten tulee (korkeintaan) yksi negatiivinen, se aiheuttaa ongelman, kohun ja paljon polemiikkia siitä, miten taidottomasti minä ja kollegani teemme turhaa työtämme, täh?

Ylen toimittaja haki ruutuun yhden tyytymättömän asiakkaan, minä löysin yhdellä reissulla viisi tyytyväistä. Sattumaako? Vai näinkö nämä asiat koetaan?

Autonvaihtajat

Kilpailevan yrityksen ohjekirjaa luetaan MOT:ssa pilkallisesti: ”autoa ei kannata vaihtaa, jos on työtön.”

En tiedä onko kirjan kirjoittajana Sirpa Asko-Elämänmuotomme-on-auto-Seljavaara ja Laura Räty ystävineen ja sisältääkö se myös jotakin tiukkaa asiaa työnhausta – kuten oletan – mutta en siis näillä Yleisradion näytöillä vielä olekaan huolissani omasta ammattitaidostani.

Todennäköisesti maksan sekä ensimmäistä autoani että yliopistokoulutukseeni ja eräisiinkin pätevyyksiin suuntautuneihin opintoihini nostettua opintolainaani vielä siinä vaiheessa, kun ankea koulutustenkilpailutusjärjestelmä puretaan, kilpailutuksen kiroista pohjimmiltaan kumpuavat ongelmat ratkeavat, minä joudun kilometritehtaalle ja löydän itseni kurssilta lukemassa siitä, ettei autoa kannata vaihtaa nyt, kun olen työtön.

autopori
Joo, hitto, ostin Porista auton vuosi sitten, että pääsen näkemään opiskelijoitani koko Suomeen, mutta kyllä sen pito niin kallista lystiä on, että kirjoittaisin siitä jupinaa yhden blogillisen, jos ehtisin.

Kuten ohjelmassakin mainittiin, alalla ei ole tapana käyttää TES:iä. S2-opettajien Facebook-ryhmässä kohahdetaan, että ”älkää tehkö töitä näille firmoille!!!”. Mutta kylläpä me kouluttajat revimme tästä johtoportaalle päätämme ihan jatkuvasti, varmasti kyllästymiseen asti auotaan. Palkkani ei kuitenkaan ole huonompi kuin esimerkiksi julkisella puolella peruskoulussa olisi samalla koulutuksella aineenopettajana.

Asiaan ei ole ratkaisu se, että ”älkää menkö sinne töihin”. Esimerkiksi minä aivan ehdottomasti haluan olla rakentamassa kotoutumiskoulutusta verkkoon ja muutenkin työskennellä koulutussuunnittelun ja aikuisten kouluttamisen parissa ennemmin kuin vaikkapa opettaa joka talvi uudelleen ja uudelleen kolmetoistavuotiaille, miten Vanha Irstas Väinämöinen lumosi kanteleellaan metsän eläimet niin kuin Rollarit myöheminpä vuosina ja ahdisteli nuoren Aino-paran hengiltä, eikä Kullervo saanut apua mielenterveysongelmiinsa.

Lisätty 23.1. kello 8.12.: Ainoa ratkaisu saada TES toimimaan alalla, on vaatia sen noudattamista tarjouskilpailuissa. Vaatimuksen siis pitäisi tulla ELY:stä päin ja olla sama kaikille.

Höpönhöpöllä kohti… mitä? Töitä? Mitä töitä?

Kotoutumiskoulutuksen voi aloittaa yhtä aikaa vaikkapa 16-25 opiskelijaa. Opettajia on ehkäpä yksi tai puolitoista ja opiskelijoiden väliset erot voivat vaihdella nollatasollakin melkoisesti. Toisilla on hyvät opiskelutaidot, nopeat tiedonhankintataidot, samat aakkoset kuin kohdekielessä käytetään, taipumus innostua kielten opiskelusta, elämä hyvässä järjestyksessä, niin että opiskelu suomalaisessa keskiluokkaisessa koulutusjärjestelmämme on mahdollista sekä ah – lukutaito!

Toiset eivät osaa kurssin alussa aakkosia, elämässä voi olla kaikki päin peetä (vaikkapa kotikaupungissa oli viime viikolla tsunami tai perhe ammuttiin) ja käsitys opiskelusta voi olla hatara suomalaiseen opiskelukäsitykseen verrattuna. Tai ehkä opiskeluajat ovat kaukana menneisyydessä ja siksi sopeutuminen opiskeluun on uuden opettelua eli hitaahkoa. Silti kesästä jouluun ja joulusta heinäkuuhun opiskellaan tauotta, joka päivä 5 tuntia ja 15 minuuttia.

Iso opiskelijamäärä on pakko eriyttää. Tehtävät ja tunnit – omassa tapauksessani webinaarit, chatit yms. kontaktiopetus, on pakko suunnitella kahdelle eri tasoryhmälle ja siinäkin tulee liikaa sisäisiä tasoeroja, kun toiset opettelevat aakkosia ja toiset – no, he haluaisivat opiskella ensimmäisen oppikirjan ensimmäisenä iltana ja seuraavana päivänä kakkososan. Kaikille kahdellekymmenelleviidelle yritän silti antaa parhaani mukaan jakamattoman huomioni.

Aina toivon, että kurssilla on mahdollisimman paljon itseohjautuvia opiskelijoita, jotka pystyvät pitämään suurimman osan ajasta huolen omasta opiskelustaan, tehdä sovitut hommat, huolehtia harjoittelupaikkojensa hausta ja tulevaisuudensuunnitelmistaan. Jos näin ei ole, niin eipä siinäkään mitään, sitten opetellaan aakkosia jossain välissä. Kurssin edetessä, kun harjoittelut ja tulevaisuudensuunnitelmat alkavat tulla ajankohtaisemmaksi, etsitään yhdessä harjoittelupaikkoja, soitellaan ja sovitaan haastatteluja, mietitään ajan kanssa erilaisia koulutusvaihtoehtoja, soitellaan kouluja ja vapaita opiskelupaikkoja, ilmoittaudutaan valintakokeisiin ja -haastatteluihin, tsempataan, sparrataan ja toivotaan parasta.

design desk display eyewear
Missä niitä töitä on?

Sitten etsitään töitä. Hyviä töitä, huonoja töitä, oman alan töitä, eri alan töitä. Hyväpalkkaisia töitä, huonopalkkaisia töitä ja joskus jopa palkattomia töitä, mitä tahansa töitä inhimillisen matkan päästä. Sitten suoritetaan lupakortteja, etsitään tietoa työelämästä, mitä tahansa töitä, joita on mahdollista tehdä siinä ja siinä elämäntilanteessa, terveydellä, taustalla, kielitaidolla ja valitettavasti myös nimellä ja ihonvärillä.

Välillä päteväkin opettaja on niin poikki työnhaun kiroista, että alkaisi etsiä itselleen töitä, jos voimia moiseen vielä olisi jäljellä. Suomalainen työnhaku on tehty niin tajuttoman monimutkaiseksi, että tarvitaan pedagogisen pätevyyden suorittaneita maistereita pohjustamaan viikkotolkulla järkeville aikuisille ihmisille sitä, miksi, mistä ja miten täällä haetaan töitä, että sellaisia ensinkään voisi saada. Ja se ei muuten ole niiden työttömien vika. Olen silti positiivisesti yllättynyt varsinkin pienempien maakuntien työnantajien ennakkoluulottomuudesta. Internetiä lukiessa voisi kuvitella muuta.

Tasokokeita ja arvosanoja

Yleisradion MOT-ohjelman sivuilla oli kiinnostava teksti, jossa jo otsikkotasolla puhuttiin siitä, miten kokeista saa saman arvosanan kirjoittamatta testilappuun mitään.

Kaikki kunnia tutkivalle journalismille ja Yleisradiolle, mutta emme anna kielitaitotasoista arvosanoja kotoutumiskoulutuksessa. Vertaamme testitulosta JA opiskelijan kurssin aikana osoittamaa taitotasoa Eurooppalaisen viitekehyksen asteikkoon. Kuten huomaatte, lopullinen arvio kielitaitotasoista koostuu monesta osa-alueesta (puhuminen, kirjoittaminen, kuuntelu, tekstin ymmärtäminen) ja kaikki nämä vielä koostuvat monesta erilaisesta seikasta. Näyttääkö siltä, että yhdellä testipaperilla saa selville jonkun arvosanan?

Kurssien tavoitteena on jokin kielitaitotaso. Esimerkiksi kurssimoduulissa 1 on tavoitteena EVK:n taitotaso A1.3. Tässä vaiheessa heterogeeninen opiskelijajoukko on vielä aika samoissa tahdeissa ja tämän tason saavuttavat yleensä kaikki ne, joilla on elämä jotenkuten järjestyksessä eli ne, joiden oppimiseen opettajat pystyvät vaikuttamaan.

Moduulissa kaksi tavoitteena on EVK:n taso A2.2. Tämäkin menee isolta osalta ihan ookoosti eli hyvin. Jotkut saavuttavat tason A2.1. – sekin on oikein hyvä saavutus noin puolen vuoden opiskelun jälkeen. Joskus jonkun taso jää junnaamaan A1.3-tasolle. Silloin täytyy alkaa selvitellä, mistä oppimisvaikeudet kumpuavat. Kuten voitte kuvitella, viitenä päivänä viikossa yli viisi tuntia päivässä suomen kielen opiskelua ei välttämättä ole koko ajan niin jännittävää, että opiskelijat hyppisivät vielä monen kuukauden jälkeen maanantaiaamuisin tasajalkaa kurssille, tosin heitäkin on.

Sen lisäksi, että me opettajat pidämme huolen jokaisen yksilöllisistä tarpeista kielenoppijoina, me myös yritämme parhaamme mukaan olla komeljanttareita, että opiskelijoilla olisi kurssilla aina jotakin hauskaa opittavaa ja uusia elämyksiä.

Vuodessa suomalaiseksi? 

Moduuli 3:ssa kielitaidon tavoitetaso on noin B1.1. Se on aika kova taso 3/4 vuodessa ja moduuli 4 on vielä aikaa päästä tälle tasolle, lähelle sitä tai joskus jopa hieman sen yli. Moduuleissa 3 ja 4 on siis periaatteessa sama ”arvosana”, johon pyritään. B1.1 on rankka taso saavuttaa vuodessa – samalla tasolla pitäisi pystyä suorittamaan yleinen kielitesti eli YKI-testi, jonka hyväksytysti suorittanut voi hakea Suomen kansalaisuutta.

Neljäs moduuli syventää kolmatta ja antaa lisää työelämävalmiuksia. Neljännen päätteeksi kielitaitoTASO siis todennäköisesti on sama (noin B1.1.) tai hieman parempi kuin moduulin 3 lopussa. B1.2-tasolla voikin sitten jo huoletta hakea suomenkieliseen korkeakouluun opiskelemaan. HUOM. kielitaitotaso ei välttämättä yllä tasolle B1.1. tai riitä yleiseen kielitestiin jo kerran mainituista syistä:

  • riippuu mistä aloittaa
  • millä valmiuksilla aloittaa
  • mitä siellä kurssin ulkopuolisessa elämässä tapahtuu
vaakakuva
Kerran työnhakutehtävässä halusin nimenomaan vaakavideon, en neliötä. Hienoista ohjeistani huolimatta pystyvideoitakin tuli, mutta olipa taas saman ryhmän sisällä erot niin valtavat, että toiset eivät saaneet yksilöllisestä ohjauksesta huolimatta videota tehtyä, toiset tekivät niin priimaa tavaraa, että kelpaa vaikka vakavaan työnhakuun.

Testistä läpi tyhjällä paperilla

En ole keilahallissa pitänyt testejä, mutta tiedän, että testipäivänä testit voivat mennä hyvin tai huonosti.  Tiedän myös opetus- ja kasvatusalan keskustelua seuraavana ammattilaisena, että suomalaisen maailman parhaan koulutusjärjestelmän jokaisella tasolla pyritään koko ajan ahkerasti eroon kankeista ”numero kokeesta on osaamisesi oikeasti” -ajattelusta. Jos opiskelee kieltä viisi päivää viikossa 12 kuukauden ajan, olisiko vähän kohtuutonta arvioida kielitaitotasoa pelkästään sen erikoisen hyvin tai huonosti menneen testin perusteella? Kyllä pitäisi Yleisradiossakin tämän verran koulutuskeskustelusta tietää.

Kotoutumiskoulutuksessa olen oppinut vertaamaan opiskelijan kielitaitotasoa hänen työskentelynsä tuloksiin koko kurssin aikana. Jos testi menee jollakulla poikkeuksellisen huonosti, näen kyllä, onko opiskelija ollut aktiivinen ja esimerkiksi palauttanut kurssin aikana kirjoitustehtäviä ja näen myös, minkälaisia hänen kirjoittamansa tekstit ovat.

Opimme kotoutumiskouluttajina todella nopeasti tunnistamaan erilaiset yleiset piirteet Google Translate -käännöksistä. Koijarit saa helposti kiinni. Esimerkiksi thain-, venäjän- ja arabiankielisten virheet ovat aina samanlaisia, jos he ovat käyttäneet kääntäjää. Myös suomalaisten puolisoiden apu paljastuu helposti, sillä suomalaiset puolisot käyttävät luonnostaan sellaisia sanoja, sanamuotoja ja ilmaisuja, joita suomen kielen opiskelun vasta-alkaja ei voi millään tietää.

Epäpätevä opettaja suomen kielen opettajana – suomen kielen maisteriopiskelija!

Koulumaailmassa töissä olevat varmaan haukkovat henkeään järkytyksestä, kun kuulevat, että pitempää opettajan sijaisuutta on tekemässä henkilö, joka ei ole vielä saanut graduaan valmiiksi. Kotoutumiskoulutusten suhteen ELY-keskus on tarkka ja tiukka siitä, että opettajat ovat päteviä (pedagogiset opinnot suorittanut maisteri opetettavana aineenaan joko äidinkieli ja kirjallisuus tai suomi toisena kielenä). Pätevyysvaatimukset ovat tiukat – tiukemmat kuin missään muualla, koska sijaisiltakin vaaditaan samaa pätevyyttä kuin vastuuopettajalta, vaikka pätevien sijaisten rekrytointi on yleensä mahdotonta ja silloin joudutaan valitsemaan mahdollisimman pätevä (lisätty 23.1. kello 8.39).

Tämä on tietysti hieno asia opetuksen hyvän laadun ja kunnianhimoisen kehittämisen takaamiseksi, mutta uutisointi tuntuu hieman suurennetelulta. Jo tiukkojen kriteerien takia valtaosa kouluttajista on muodollisesti päteviä suomen kielen opettajia ja koulutuksia tehdään asianmukaisesti ja asiantuntevasti. Ihmisille (kotoutumiskoulutuksen opettajat lasketaan ihmisiksi) tulee tilanteita, joissa tarvitaan sijaisia lyhyt- tai pitkäkestoisesti. Joskaan, kuten opettajat tietävät, muodollinen pätevyys ei tee autuaaksi eikä automaattisesti kenestäkään ”hyvää” tai ”parempaa” opettajaa.

opettaja
Pätevälläkin opettajalla on paskoja päiviä.

Onko Suomessa yhtäkään koulua, jossa ei olisi useampikuukautista jopia, sijaisuutta tai määräaikaisuutta tekemässä opiskelija, loppuvaiheen opiskelija, rehtorin puoliso, kylän ainoa ruotsinkielentaitoinen tahi mukavaksi todettu kunnanpuutarhuri Marketta, joka on kesäisin omissa hommissaan ja talvisin hallitsee moitteettomasti opettamisen ja sisällöt, vaikka ei olisi päivääkään alaa opiskellut.

Tottakai on harmillista, jos opiskelijat kokevat opettajan vaihtumisen ongelmana. Auttaako tähän kuitenkaan se, että väkisillä pidetään vuoden ajan yksi ja sama suomen kielen opettaja tiukasti sidottuna yhteen ryhmään? Ymmärtävätkö opiskelijat vuoden jälkeen suomea, jos ainoa opettaja on puhunut koko vuoden turkua tai pohjoissavoa?

Kuka on muuten keksinyt, että alakoululaisten lisäksi aikuiset maahanmuuttajat tarvitsevat yhden ja saman opettajan koko vuodeksi? Miksi yläkoulussa ja lukiossa pärjätään, vaikka joka tunti on eri opettaja? Omassa työssäni olen huomannut, että sijaisten piipahtaminen tai kahden eri opettajan näkeminen (esim. aamulla toinen ja iltapäivällä toinen) vain virkistää opiskelijoita. Tosin opettajien pitää tietää aina, mitä tekee, mitä toinen tekee ja mitä on tehty jo.

kotoutumiskouluttaja
Maistereilla nyt vaan on hauskempaa, sen lisäksi, että ovat tyylikkäitä.

 

 

 

Parhain terveisin,

Anita

 

 

Kotoutumiskoulutus verkossa

Mitä nyt taas. Jotain digiloikkia?

Vuorovaikutuksesta internet-opetuksessa

Melkein pari vuotta sitten sain tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä. Kaksi luovaa hullua opettajaa koulutusalan yrityksessä olivat kehittäneet konseptin kotoutumiskoulutukseen verkossa. En voinut kuvitellakaan, että mitään tällaista olisi olemassa.

Nyt olen kertonut lähes kahden vuoden ajan, että olen verkko-opettaja. Minulle on vastattu esimerkiksi ”niin minäkin, pidän jooga-tunteja verkossa”, ”minäkin olen opiskellut sellaisen moodle-kurssin joskus” ja ”onpa helppo homma, kun ei tarvii kuin laittaa ne materiaalit sinne verkkoon”.

Sittemmin aloin vastata, että teen kotoutumiskoulutusta verkossa. Se on vaikeaa, koska siinä tehdään äidinkielen ja kirjallisuuden (no, tässä tapauksessa S2-) opettajan työtä ja uraohjaajan työtä. Kielen lisäksi opetan suomalaista kulttuuria ja suomalaisen yhteiskunnan käytäntöjä. Olen vastuussa niin monen ihmisen elämästä, integroitumisesta ja tulevaisuudesta, että en ehkä uskaltaisi tehdä tätä työtä, jos en olisi pätevä opettaja ja humanistimaisteri.

laptop calendar and books
Verkkokotoutumiskouluttajan työpöytä ei ole näin järjestyksessä, mutta idea on sama. Tietotekniikkaa on enemmän.

Opetusta on maanantaista perjantaihin joka päivä puoli yhdeksästä kolmeen. Opetuspaikka on internet. Minä olen kotona ja opiskelijat ovat kodeissaan, kuka missäkin päin Suomea. Toteutuneita opetustunteja kontaktiopetuksena verkon kautta tulee opetettua 25 tuntia viikossa. Se on seitsemän tuntia enemmän, kuin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien opetusvelvollisuus on koulussa eli paljon, mutta en valita, sillä olen varma, että yksikään äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ei ole päässyt tekemään mitään näin siistiä ja kumouksellista ainakaan minun elinaikanani.

Mikä on vuorovaikutusta?

Vuorovaikutus tapahtuu kasvotusten niin, että vuorovaikuttajat ovat samassa tilanteessa läsnä ja keskusteluyhteydessä.

marketing man person communication
Halloo halloo täällä opettaja Turusta, kuuluuko sinne Varkauteen?

Kotoutumiskoulutus verkossa on niin vuorovaikutteista, että ryhmä oppii tuntemaan toisensa hyvin, opettaja(t) oppivat tuntemaan opiskelijansa hyvin ja pitkä opiskelu omassa mukavassa ryhmässä voi johtaa esimerkiksi henkilökohtaisiin kriiseihin vertaisyhteisön menettämisestä tai leipiintymiseen, kun joka päivä näkee saman opettajan ja samat naamat kurssilla.

Verkkoluento, moodle tai blogi eivät ole vuorovaikutusta. Ne ovat ilmoittelua (esim aikatauluja ja palautuksia) varten tai itsenäistä opiskelua, niin, että joku opettaja joskus jossakin ottaa suorituksen vastaan ja mahdollisesti kommentoi sitä. Verkkokurssilla kotoutujat saavat oikeat vastaukset tehtäviin myöhemmin samana päivänä tai vielä parempi on, jos nettitehtävä on itsensä tarkistava. Opettajalta säästyy aikaa muuhun. Suosin itse tehtäviä, joita purkamalla voidaan opiskella teemaa seuraavan päivän webinaareissa.

Mitä kotoutumiskoulutuksella opiskellaan?

  • kirjoittamista
  • lukemista
  • kuuntelua
  • puhumista

Olen minäkin jumppatunteja pitänyt verkossa. Kun opiskelemme ruumiinosia, avataan web-kamerat, lauletaan ja jumpataan pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat, polvet, varpaat. Olen myös lavastanut verkkoon esimerkiksi omaa nimeäni kantavan ravintolan, äitiysneuvolan, vaalit, kukkakaupan, kierrätyspisteen, kaupan, Kelan toimiston, lääkärin vastaanoton, tilanteen, jossa on pakko soittaa huoltomiehelle, sääaseman ja rautatieaseman asemalaiturin kuulutuksineen. Webinaareissa on käyty toisten opiskelijoiden kodeissa, risteilyllä, Helsingissä, Turun kirjamessuilla, hammaslääkärissä, matkatoimistossa ja lennetty lentokoneella Espanjaan. Jouluisin, itsenäisyyspäivänä, Halloweenina, pääsiäisenä, vappuna, syntymäpäivinä, juhannuksena ja kurssin lopuksi on ollut teeman mukaisia juhlawebinaareja. Opiskelijat ovat tehneet webinaareihin esimerkiksi näytelmiä. Opiskelija tietää, että opettaja grillaa juhannuksena makkaraa vesisateessa ja juo olutta.

Lisäksi opiskelijoilla on päivittäin tunnin sessio, jossa tehdään yleensä ryhmä- tai pariharjoituksena (ryhmäpuheluissa) päivän teemaan liittyviä harjoituksia. Opettaja kiertää tunnin ajan ryhmissä auttamassa, vähän niin kuin luokkahuoneessakin. Tunti voi olla myös varattu muuhun tuottavan kielitaidon harjoitteluun. Opiskelijan voi lähettää puhelimen, tehtävien ja kysymysten kanssa kanssa esimerkiksi lähikauppaan, kirpputorille tai kirjastoon harjoittelemaan oman arkipäivän asiointia. Harvoin tulee vastaan kotoutuja, joka ei osaa puhelinyhteyksien kautta raportoida tekemisiään: ottaa kuvia ja kirjoittaa tai puhua videolle, mitä hän näkee omalla pihallaan, mitä huoneita hänellä on kotonaan, mitä lähimetsässä kasvaa tai mitä yrityksiä ja ajanviettopaikkoja kotikylältä löytyy.

Webinaari vai verkkoluento

Kun henkilö ohjataan kotoutumiskoulutukseen verkkoon, viestintä tapahtuu välineillä, jotka ovat olleet käytössä jo vuosia. Ne eivät ole scifiä tai vaadi törkeästi rahaa. Toki tästä postauksesta voi tietysti lähteä netissä kiertämään urbaanilegenda, jossa ”mamuja opetetaan Kelan laskuun virtuaalitodellisuudessa”. Esimerkkinä opetuspaikoista mainittakoon Skype ja opetusalustasta blogit sekä vanha kunnon padlet.

Webinaareja opiskelijoilla on päivässä kaksi. Opettaja opettaa päivässä kaksi tai kolme webinaaria riippuen siitä, kuinka monta tasoryhmää on. Webinaari ei ole verkkoluento. Webinaarissa puhutaan, kysellään, toistetaan, harjoitellaan ääneen, kerrotaan kuulumisia, kysellään lisää, nauretaan, itketään ja tehdään erilaisia harjoituksia saneluista kuunteluihin, draamaharjoituksiin tai oppikirjan kielioppitehtäviin.

Verkkoluento on nauhoitettu video, jossa korkeakoulun opettaja, personal trainer, minkä tahansa alan nettivalmentaja tai vastaava puhuu kameralleen, nauhoittaa oman puhuvan päänsä ja lähettää videon opiskelijoidensa tai asiakkaidensa katsottavaksi. Verkkoluento on olemassa oleva video, ”vanha” live-tilanne, jossa ei ole enää ”todellista” vuorovaikutusmahdollisuutta. Videotallennetta voi jälkeen päin kommentoida ja opettaja/ kouluttaja voi tehdä videoon perustuvia kysymyksiä, joihin kurssilaiset vastaavat. Verkkoluentoa ei kuitenkaan voi keskeyttää, eikä siellä synny keskustelua, yllättäviä huomioita, yhteisöllisyyttä tai dialogia opettajan/kouluttajan/tms kanssa.

Me käytämme videotallenteita itsenäisinä tehtävinä, jotka verkkokurssilla ovat sama asia kuin kotitehtävät*. Opiskelijalla on iltapäivisin aikaa noin puolitoista tuntia tehdä itsenäiset tehtävät niin, että hän voi kysyä opettajalta apua chatissa. Hän voi myös tehdä tehtävät itsenäisesti myöhemmin illalla, jos ei kaipaa apua. Opettaja siis päivystää ryhmän chatissa iltapäivisin lähes virka-ajan loppuun asti ja voi samalla valmistella huomisia tunteja tai tehdä hallinnollisia asioita.

*eli: on se ja sama onko opiskelijoilla oppikirjoja, joista tehtävät määrätään vai verkkotehtäviä vai opettajan omia tehtävämateriaaleja VAI VALMIITA VIDEOITA. Kaikki ovat ihan hyviä, kunhan ne tukevat opiskelijan itsenäistä oppimista varsinaisen vuorovaikutteisen opetuksen lisäksi.

Kotoutumiskouluttajan työ

Kotoutumiskoulutuksessa verkossa opiskelija on keskusteluyhteydessä opettajan kanssa joka päivä noin viisi tuntia ja lisäksi opettaja päivystää vielä pari tuntia, jos opiskelijoilla on ongelmia tai kysymyksiä. Lisäksi opettajan työaikaa menee hallinnollisiin töihin sekä ohjaustyöhön ja yksilökeskusteluihin.

Mistä kotoutumiskouluttajan työnkuva ja työaika koostuvat?

  • noin 25 tuntia viikossa suomen kielen, kulttuuriin ja työelämätietouden opettamista
  • seuraavan päivän opetuksen suunnittelu (blogiin) ja oppituntien valmistelu (webinaari-luokkaan)
  • Kurssin alussa tehdään HOPS (henkilökohtainen opintosuunnitelma)
  • Noin vuoden pituinen kotoutumiskoulutus sisältää harjoittelujaksoja. Opettaja auttaa harjoittelupaikan etsimisessä, hakemisessa ja sopimusten tekemisessä.
  • Harjoittelupaikoilla vieraillaan ja ohjataan opiskelijaa oppimaan suomea työssä mahdollisimman tehokkaasti ja työnantajaa/harjoittelun ohjaajaa ohjaamaan suomen kielen oppimista mahdollisimman tehokkaasti. Paikat voivat sijaita hyvin laajalla alueella. Pohjoisin paikka voi olla Utsjoella, eteläisin tähän mennessä Nauvossa.
  • Kurssin loppupuolella rakennetaan jatkosuunnitelmia. Työ on uraohjausta. Mitä sinä haluat tehdä uudessa kotimaassasi nyt, kun puhut jo aika hyvin suomea? Opiskelijan kanssa puhutaan, katsotaan vaihtoehtoja, suunnitellaan ja haetaan opiskelu- ja työpaikkoja. Tässä vaiheessa tuntuu tärkeältä, että opettajalla ja opiskelijalla on hyvä ja luottamuksellinen suhde, joten siitä on etua, että sama opettaja on opettanut 6-12 kuukautta opiskelijalle suomea.
  • Autetaan hankkimaan hygieniapasseja, tulityökortteja, työturvallisuuskortteja…
  • Korkakoulutetuille ohjataan tutkinnonrinnastamisprosessin tekeminen.
  • Treenataan yleiseen kielitestiin ja ilmoittaudutaan siihen ajoissa, jos toiveena on saada pian Suomen kansalaisuus.
  • Säädetään tekniikan kanssa.
  • Jutellaan niitä näitä chatissa opiskelijoiden kanssa ja opechatissä tietysti opettajien kanssa (meillä on virtuaalinen opehuone).
kotoutumiskoulutus_verkossa
Verkko-opettajain kesäloma on keskimäärin sellaiset neljä viikkoa.

Verkko antaa anteeksi paljon, mutta ottaa myös paljon

Verkossa on helppo esittää, että on aina hyvällä tuulella, koska koko ajan joku ei tarkkaile olemustasi samalla tavalla kuin fyysistä läsnäoloa vaativassa vuorovaikutuksessa. Emojiit pelastavat huonoina päivinä. Kotona työskentely on rentoa, oma jääkaappi ja kahvinkeitin ovat lähellä. Pukeutuminen töihin on helppoa. Villasukat voivat olla jalassa koko työpäivän. Sosiaalinen paine on jostakin syystä ainakin itselläni ihan olematon. Varmaan siksi, että katselen webinaarissa ja ryhmäpuheluissani (myös) omaa naamaani monta tuntia päivittäin?

Verkossa opettaja voi kokea työskentelevänsä todella yksin, jos fyysisen läsnäolon mahdollisuutta työkavereiden kanssa ei ole kuukausiin. Työpaikka on tietokone ja siellä tarkemmin internet, jossa voi olla samaan aikaan kymmeniä välilehtiä auki, sähköpostit ja muut viestimet paukkuvat, työpöydät ovat sekaisin ja on vaikeuksia muistaa, missä ja millä nimellä jotkut tehtävät on tallentanut. Tekninen säätö on vakio, mutta siihen tottuu. Tekniikka toimii aina lopulta, kun pysyy rauhallisena, kokeilee, ottaa yhteyttä IT-tukeen, odottaa ja kokeilee uudestaan. Maailma ei lopu, eikä kenekään kotoutumisprosessi ole pilalla, jos yhteys tai tietokone ei joskus hetkeen toimi.  Puhelimellakin voi opettaa, jos varakonekaan ei toimi.

Kotoutumiskoulutus verkossa vie suomen kielen ja yhteiskunnan sellaisiin niemennotkoihin ja saarelmiin, joihin kielikoulutusta ei ole aikaisemmin pystytty viemään. Opiskelijoista suurin osa asuu kaukana kaupungeista ja keskuksista. He jäisivät ilman kotoutumiskoulutusta, jos internetiä ei olisi keksitty. Niin on jäänyt syrjään ihmisiä, varsinkin suomalaisten puolisoiksi tulleita naisia, jo vuosikymmenien ajan. Kotoutumiskoulutus on todella tärkeä prosessi, että yksilö sukupuolesta tai kulttuurisesta taustasta riippumatta tunnistaa oman toimijuutensa mahdollisuudet uudessa kotimaassa. Taustasta riippumatta ”minä osaan” ja ”minä pystyn” motivoivat ihmisiä ihan julmetusti.

Mitä verkko-opettajan työ vaatii

  • pysy rauhallisena
  • älä pelkää tietokoneita
  • älä ajattele, että jotain ei voisi tehdä verkossa
  • ajattele, miten opetussuunnitelman sisältöjä voisi kiepsauttaa jo olemassa oleviin ilmaisiin tietokonejuttuihin: huomaa, että onhan joku ne luokkahuoneeseenkiin sieltä opsista pyöräyttänyt -> kuka? -> opettajat
  • IT-väki auttaa ohjelmistojen käyttöönottamisessa ja teknisten ongelmien kanssa, mutta IT-väki ei käännä sinun opetettavan aineesi opsin sisältöjä verkossa opetettavaan muotoon, ei nyt, eikä tulevaisuudessa. Eihän koulun talkkarikaan tai tietohallintohenkilöstö tule koulussa luokkaan näyttämään, miten sisältöjä luokkahuoneessa pitäisi opettaa.
  • Työhyvinvointi on tärkeää: syö, nuku, liiku ja ole sosiaalinen.
  • Työilmapiiri on tärkeää: mitään näin mullistavan upeaa systeemiä, kuten kotoutumiskoulutus verkossa on, ei pystyisi kehittämään, jos verkkotiimissä työskentelevät opettajat eivät auttaisi, kannustaisi ja jakaisi tietojansa toisilleen ja jos johtamiskulttuuri tiimissä ja firmassa ei olisi erinomaista.

Lopuksi

Syyskuussa kiersin pitkin poikin maata tapaamassa opiskeljoita harjoittelupaikoilla. Samalla reissulla kävin tapaamassa entisiä opiskelijoita ja kysyin, mitä heille kuuluu nyt. Onko töitä löytynyt? Onko kurssista jäänyt hyviä muistoja? Oppiiko suomen kieltä, jos käy kotoutumiskoulutuksen verkossa?

Pelastakaa humanisti

Lisää koulutussuunnittelua ja ohjausta

Julkaisin sunnuntaina blogikirjoituksen humanistin osaamisesta ja julistin Facebook-sivuillani, että aloitan humanistien itsetunnonkorjaamisprosessin. Olen edelleen aivan varma, että humanisti ei ole muita luuserimpi ja pienen nettisurffailun tuloksena löytyikin yksi ongelma, jonka ratkaiseminen nykäisisi itsetunnonkorjaamistyötä eteenpäin.

mountains nature sky sunny
Tässä kuvapankkikuvassa humanisti on voimaantunut ja kiivennyt Jylhäkallion päälle huutamaan ”Minä olen menestyjä!” muiden akateemisten heimolaisten tapaan.

Turun yliopistossa on kahdeksan tiedekuntaa

Opiskelijamäärät tiedekunnittain voit katsoa tästä. Arvaa mikä on isoin tiedekunta ja arvaa missä kunnassa on vähiten  koulutussuunnittelua ja alalle spesifiä urasuunnittelua ja -ohjausta?

Kaikissa muissa tiedekunnissa on palkattuna opintopäällikön ja opintoneuvojan lisäksi 1-4 koulutussuunnittelijaa. Työnkuva koulutussuunnittelijalla voi olla esimerkiksi

  • peruskoulutuksen koordinointi
  • maisteriohjelmien koordiointi
  • yleinen opintoneuvonta
  • opintotilanteen selvittely
  • opintojen suunnittelu ja hopsit
  • sivuaineopinnot, opiskelu muissa tiedekunnissa ja yliopistoissa
  • työharjoitteluihin liittyvä ohjaaminen

Lisäisin tulevaisuuden tavoitteena listaan vielä opintojen joustavoittamisen esimerkiksi ajasta ja paikasta riippumattomammaksi ilman, että hukataan hetkeäkään sosiaalista kanssakäymistä ja vuorovaikutusta. Suomeksi sanottuna peräänkuulutan enemmän ja parempaa tietoliikenneyhteyksien välistyksellä toimivaa digitaalista pedagogiikkaa ilman, että ne ovat tee-se-itse-ja-yksin-moodlessa-kursseja.

Koulutussuunnittelijoiden vastuualueet liittyvät koulutuksen kehittämiseen, mutta myös yksilöllisten koulutuspolkujen (ja sitä kautta urasuunnittelun ja erilaisten urapolkujen) hahmottamiseen ja rakentamiseen. Koulutussuunnittelu ja uraohjaus liippaavat läheltä toisiaan, koska koulutuksia ja koulutuspolkuja suunnitellessa pitäisi olla tietoja ja taitoja hahmottaa, minkälaisille urapoluille koulutukset voivat johtaa.

Turun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa ei työskentele palkattuna yhtäkään ihmistä sellaisessa tehtävässä, jossa pitäisi päätyönä kehittää tiedekunnan koulutusta. Tiedekunnan strategiassa kehitystä sen sijaan suunnitellaan paljonkin ja ilahduttavaa on huomata, että myös ohjausta on paljon, ainakin tavoitteena. Joissakin oppiaineissa vastuu opetuksen kehittämisestä ja ohjauksesta on nimetty opettajatuutorille, jonka päätehtävä on kuitenkin koulutussuunnittelun ja uraohjauksen kaltaisen työnkuvan sijasta oppiaineen omassa opetuksessa ja tutkimuksessa. Muistutan, että uraohjaus on oma erikoisalansa, jota ei voi heittää sille, jolla sattuu olemaan aikaa, ei ainakaan näin vaativassa ja monialaisessa kontekstissa. Ei muutkaan tee niin.

Jos humanistien opintohallinnossa työskentelee kaksi ihmistä, on ymmärrettävää, että opintohallinnolliset työt ovat päätyötä. Ne varmasti vievät kaiken ajan, varsinkin, kun hallinnoitavana on yliopiston isoin opiskelijamäärä yliopiston pienimmällä opintopalveluresurssilla. Pienempiä opiskelijamääriä ohjaa toisissa tiedekunnissa 2, 3 tai 4 kertaa isompi porukka koulutuksen ja ohjaamisen ammattilaisia.

Avoimia työpaikkoja seuraillen,

Koodinpurkaja

koulutussuunnittelija
Kuka mitä häh missä milloin miksi?

 

Humanistin osa ja osaaminen

Hyvä nuorempi humanisti,

Tiedäthän nämä teemat. Humanistien työelämätaidot. Humanistien työttömyys. Työtön humanisti. Älä opiskele humanistista alaa, kun et saa töitä.

Väitän, että jokainen humanisti saa töitä. Hän saisi niitä vielä nopeammin, jos opinnot eivät viivästyisi turhan lannistuspuheen takia, jos tietäisi missä työpaikkoja on olemassa ja mitä työhakemukseen pitäisi kirjoittaa, kun kuvaillaan omaa osaamista.

Tässä blogitekstissä pohdin humanistiopiskelijan työelämävalmiuksia osaamisen tunnistamisen näkökulmasta. Pohdin myös, mitä uudet työelämäprofessorit tekevät tiedekunnassa.

white paper with be yourself everyone else is already taken print
Onko humanistilla identiteettiä?

Mä oon humanisti ja mä osaan

Olen loputtoman kyllästynyt harhaan siitä, että humanisteille ei ole töitä. Tuntuu, että mikään ei ole muuttunut, mitään ei ole parannettu. Yhä edelleen on tyypillistä, että humanistisen alan opiskelija kuvittelee, että töitä ei ole, eikä niitä koskaan tule. Jonkun muun alan ihmisestä on varmaan hauskaa irvailla myytille humanistien työttömyydestä, mutta samaan aikaan kehottaisin miettimään, mitä seurauksia myytin jauhamisella ja ivaamisella on.

Valitettavasti myös humanistisen alan opiskelijat käyttävät toisinaan vähättelevää puhetapaa itsestään. Se laskee kaikkien itsetuntoa. Kärsin siitä omana opiskeluaikanani, koska niin moni siihen uskoi, enkä halunnut samaistua puheeseen. Halusin ajatella ja ajattelin, että olen ihan todella hyvä ja niin ovat kaikki muutkin. Inhosin jokaista opiskelukaveriani ja erityisesti niitä opettajia, joka harjoittivat ”mä oon humanisti, mä en osaa laskea” tai ”mä oon humanisti, mä en osaa käyttää tietokonetta” tai ”mä oon humanisti, en mä osaa mitään” -puhetapaa.

Jos Educariumin isosta luentosalista saisi videoklipit kaikkien eri tiedekuntien opettajista siinä tilanteessa, kun projektorit eivät toimi ja kuulisi, minkä vitsin kukakin heittää, olen aivan varma, että humanisteilla se on tämä ankein: mä oon humanisti, en osaa käyttää tekniikkaa.

Gradu on todistus työelämätaidoista

Gradut eivät valmistu. Silloin veronmaksajien ja yliopiston raha menee hukkaan. Vielä rahaakin pahempi hukkaan heitetty resurssi on terveys, josta korostuu graduahdistus-keskusteluissa mielenterveys. Hyvin moni gradua tekevä käy YTHS:n (halleluja opiskelijaterveydenhuollolle) psykologilla puhumassa graduahdistuksesta. Se on oikeastaan niin yleistä, että siitä pitäisi kirjoittaa jokin oma julkinen tiedonanto.

Esimerkkejä siitä, miten joutava työttömyyspuhe tuhoaa itsetunnon ja terveyden.

  • Opiskelijat eivät joskus uskalla tai halua valmistua, koska yliopisto tarjoaa turvaverkon, jonka ulkopuolelle tipahtaa, jos valmistuu maisteriksi, mutta ”ei saa ikinä töitä”. Paine valmistumisen ja työllistymisen epävarmuuden välillä on mieletön ja identiteetti on välitilassa – ei ole ihan opiskelija enää, mutta ei vielä työtä tekevä aikuinenkaan. Viisi vuotta tällaisessa välitilassa voi tuhota itsetunnon peruuttamattomasti.
  • 60-100-sivuisen tieteellisen opinnäytetyön kirjoittaminen voidaan kokea turhana, koska tulevaisuus ja työllisyysnäkymät näyttävät kurjilta tai epätoivoisilta. Eikä sellaisen teoksen kirjoittaminen muuten ole mikään helppo homma. Se vaatii ponnisteluja myös motivoituneilta ja itsevarmoilta opiskelijoilta.
  • Niin kauan kuin yliopisto-opinnoista ja erityisesti gradun tekemisestä opittavia työelämätaitoja ei painoteta ja alleviivata, moni saattaa ajatella hiljaa mielessään tai hiprakassa kaverille, että gradu on tärkeä vain, jos aikoo akateemiselle uralle tai opettajaksi. Miksi minun pitäisi tehdä gradu, jos minulle kelpaisi yksinkertaisempikin työ vaikka kulttuurialalla, vaikka joku tavallinen toimittajan työ tai järjestötyö tai tapahtumatuottajan työ?
  • ”Ei ole niin kiire valmistua, koska ei siellä (työelämässä) kukaan minua odota. Otan vielä pari sivuainetta ja mietin lähdenkö sittenkin ammattikouluun opiskelemaan lähihoitajaksi/talonrakentajaksi.”
  • Opiskelija ei aina tiedä maisteriopintojen loppupuolella mitä hän osaa opiskeltuaan 5-7 vuotta. Hänellä on pää täynnä tietoa, mutta ei käsitteitä eli sanoja, jotka hän voisi työhakemuksiinsa tai LinkedIniinsä kirjoittaa siihen kohtaan, missä pitäisi kertoa omasta osaamisesta.
  • ”Opiskelin kahdeksan vuotta, mutta en osaa mitään. :(”.
  • Humanisteja tippuu jatkuvasti mielenterveyskuntoutujiksi. En tiedä onko aiheesta virallista tilastoa, vai onko tämä vain vaiettu asia, jonka kaikki humanistit kyllä tietävät. Työllistymistilastoissa se ainakin on kaunisteltu kohtaan ”muut”.

Haloo, kukaan ei opiskele viittä tai kahdeksaa vuotta oppimatta mitään. Toivon, että sinä et usko sitä, mitä tympeämieliset sanovat, vaan yrität etsiä tietoa esimerkiksi niiltä, jotka ovat aikaisemmin olleet samassa tilanteessa, mutta siirtyneet jo seuraavalle tasolle.

Esimerkiksi Turun yliopiston Akateemiset rekrytointipalvelut auttavat opiskelijaa urasuunnittelussa, sen kun varaat ajan. Joskin olen sitä mieltä, että uraohjauksen pitäisi olla pakollista kaikille, varsinkin humanisteille. Todella moni ei tiedä tai muista, että rekrytointipalvelujen palveluita saisi käyttää. Rekrypalvelut myös tilastoivat työelämään sijoittumisesta. Kuten huomaat, humanisteja on jonkin verran työttöminä valmistumista seuraavan vuoden aikana, mutta viidessä vuodessa työllisyys tasoittuu samaan muiden alojen kanssa. Muut-kohdassa ja työttömissä on humanisteja aina vähän enemmän kuin muita, koska verrattuna muihin aloihin, hyvin moni humanistimaisteri vetää työkseen kulttuurialan hankkeita ja -projekteja. Moni työllistää itsensä apurahoilla tai freelancerina, jolloin vuodessa kertyy jonkin verran työttömyysjaksoja, jolloin humanisti on työtön. Tämä tietysti rumentaa tilastoja. Työttömyysajat voivat vaihdella päivistä viikkoihin tai kuukausiin, eikä tämä ole todellakaan ”kaikkien” humanistien ”ongelma”. Mielestäni se ei ole ongelma lainkaan, sillä nämä osa-aikatyöttömät tekevät yleensä erittäin järkevää, tärkeää ja monia sosiaalisia ongelmia ennaltaehkäisevää työtä. Lisäksi he kestävät työelämän paineita, muutosta, taloudellista epävarmuutta ja joustavuusvaatimuksia erittäin hyvin. Oikeastaan apurahahumanistit ovat nykyajan työn sankareita.

girl jeans kid loneliness
Humanisti opiskelee 16 tuntia päivässä, mutta ei osaa mitään. Humanisti masentuu ja joutuu kahdeksi vuodeksi sairauslomalle, mutta ihan sama, kun ei töitä kuitenkaan ole.

Humanisti, tässä on lista sinun työelämätaidoistasi

  • ongelmanratkaisukyky
  • tiedon hankkimisen, käsittelyn ja uudelleen tuottamisen taito
  • analyyttinen ajattelu riippumatta mistä puhutaan
  • erinomaiset lähdekritiikin taidot (esim. akateemisen lähteen luotettavuuden tarkistaminen)
  • organisointikyky
  • suurien kokonaisuuksien hahmottamisen kyky
  • teoreettisten kysymyksien muodostaminen
  • teoreettisen tiedon soveltaminen käytännön ongelmissa
  • asioiden välisten yhteyksien hahmottaminen
  • kirjoittamistaito (yleinen ja akateeminen)
  • esiintymistaidot, omista ideoista kertominen
  • kyky oppia, suunnitella ja kehittää nopeasti uusia monimutkaisia asioita ja käytöntöjä (esim. miten järjestetään iso tapahtuma, miten luodaan uusi koulutusohjelma)
  • vuorovaikutustaidot (keskustelu ja palautteen antaminen sekä vastaanottaminen)
  • argumentointitaidot
  • taito ja kyky selittää ihmistä ja kaikenlaisten ihmisten kaikenlaista toimintaa ja tätä vasten ymmärtää ihmisten ajatuksia, arvoja ja tarpeita

Humanisti tuhahtaa: no en minä voi sanoa osaavani noita, koska en tiedä.

Joku muu tuhahtaa: no kyllähän nyt joka ammatissa pitää nuo taidot osata.

Kokeile.

Maisteriopinnot-simulaation ohje

Valitse vaikka täältä yksi perustutkinto (kandi + maisteri, 3 + 2 vuotta). Valitse syventävät opinnot (2 vuotta). Katso suoritettavien kurssien opintopistemäärät ja tutki otsikoiden alta, mitkä kurssit suoritetaan lähiopetuksessa ja mitkä itsenäisesti niin, että tentittävään kirjallisuuteen, esseisiin yms. etsitään itse omaan opinnäytetyöhön sopiva tutkimuskirjallisuus. Tiedätkö mitä etsit, mistä ja miten ja miten rajaat aiheen?

Gradututkielman kirjoittamisen laajuus on yleensä 40 opintopistettä ja se on kokonaan itsenäistä työskentelyä. 60 opintopistettä on se määrä opintoja, joita syyskuun ja toukokuun välillä on tehtävä, jos opiskelee päätoimisesti ja haluaa valmistua tavoiteajassa eli viidessä vuodessa. Miten aikataulutat työsi niin, että saat valmista tietyssä aikaraamissa?

Suoriudu kahdessa vuodessa siitä, että keksit hyvän tutkimusaiheen, hankit aineiston ja lähdekirjallisuuden, opettelet viittaamaan lähteisiin oikein, etsimään relevantit lähteet ja merkkaamaan ne oikein, osaat erotella asianmukaiset lähteet vanhentuneista ja eettisesti kestämättömistä lähteistä, aikataulutat mitä pitää lukea missä ajassa, teet muistiinpanot tärkeistä asioista ja kirjoitat ne auki tieteellisen esseen tapaiseksi tekstiksi (etsi itse tietoa siitä, millaisia tieteelliset tekstit ovat), pohdit omaa aineistoasi tutkimuskirjallisuuden tietoa ja metodeja käyttäen tai vaikkapa yhdistelet tutkimusperinteitä ja tutkittua tietoa aineistosi avulla ja rakennat uuden metodin, jolla nyt tarkastelet aineistoasi uudesta näkökulmasta.

Kun selviät vielä noin 80-sivuisen tekstin muokkaamisesta johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi, teet pari hyvää tutkimuskysymystä, osaat valita ja perustella tarkasti ne pari tärkeintä käsitettä, joita kuljetat läpi työsi, osaat selittää tiivistelmässä, mitä teit, millä metodilla ja mitä tuloksia sait, ja lopuksi…

war chess
Nyt jos mä saan nämä sivunumerot oikein, niin tämä koko paska on viimeistä merkkiä myöten valmis.

…onnistut aloittamaan sivunumerot vasta neljänneltä sivulta, koska kansilehteen, tiivistelmään ja sisällysluetteloon ei tule sivunumeroita. Ykkösen pitäisi olla vasta varsinaisen tekstin ensimmäisellä sivulla.

Onnittelut, olet selvinnyt suunnilleen siitä, mistä humanistimaisteri suoriutuu parissa vuodessa hyvin itsenäisesti. Hän on käyttänyt apunaan niitä pohjatietoja, mitä hänellä on kandidaatin tutkinnostaan ja mitä hän osaa etsiä itse netistä tai kavereiden kanssa pähkäilemällä.

Jos tämä ei ole riittävä näyttö opinnoissa hankituista työelämätaidoista niin mikä sitten on?

Opiskelija on yksin

Maisterivaiheessa itsenäistä opiskelua on ajallisesti vähintään yhden kokonaisen vuoden verran, jollei enemmänkin. Jos teet kahdessa vuodessa syventävät opinnot valmiiksi, niin näet silloin todennäköisesti välillä myös opiskelukavereita ja opetushenkilökuntaa. Valitettavan moni humanisti teki ainakin vielä pari vuotta sitten opinnot 7-10 vuodessa, jolloin he eivät mahdollisesti nähneet 2-5 vuoteen opettajiaan. Kosketusmaailma opiskelurutiineihin on jo katoamassa, mutta työmarkkinoiden ovet eivät aukene, koska asiantuntijatöihin edellytetään työnhakijalta useimmiten maisterin paperia eli työpaikkailmoituksista tuttua ”soveltuvaa korkeakoulututkintoa”. Moni myös jää pyörimään ”oman alan duuniin” huonolla sopimuksella ja palkalla, koska molemmat paranevat vasta sinä päivänä, kun paperit ovat kourassa.

Ohjaajaa nähdään seminaarissa ja hänelle voi varata pari kertaa keskusteluajan, mutta omaan työhön keskittyvä ohjaus jää kuitenkin hyvin vähäiseksi, koska ohjaajien ajasta kilpailevat monet muutkin työtehtävät. Jos kuulisin, että joku olisi jutellut kahden vuoden aikana ohjaajansa kanssa kerran kuussa tunnin ajan yhteisten seminaarien lisäksi, loksahtaisivat leukani paikoiltaan, sillä ei sellaisia tuntimääriä kukaan saa ohjausta graduansa varten.

Seminaareissa oppii keskustelu- ja kommentointitaitoja eli argumentoimaan. Lisäksi opitaan esiintymistaitoja, kun omasta työstä on pakko puhua toisille. Seminaarit ovat turvallinen paikka oppia antamaan ja ottamaan vastaan palautetta ideoista ja teksteistä. Omia kandidaatti- ja graduseminaarejani leimasi se, että lähes joka kerta joku alkoi itkeä. En ymmärtänyt kertaakaan, mikä ongelma oli. Palaute ei ollut niin huonoa tai millään tavalla asiatonta, sillä ohjaajamme olivat sangen mukavia ihmisiä ja opiskelukavereista jotkut muita terävämpiä, mutta eivät pahantahtoisia. Tajusin myöhemmin, että reaktiot liittyivät ilmeisesti siihen häpeään, mitä omien keskeneräisten, yksin kehiteltyjen ajatusten ääneen lausuminen ja esittely epävarmalle opiskelijalle tuottavat.

adult blur books close up
Minä opiskelen ite kolme vuotta, enkä sinä aikana puhu kellekkään, kun hävettää ja ahdistaa.

Miten on, jääkö humanisti vaille töitä?

Ei jää.

Humanistisen alan opintojen ja työelämässä olevien humanistien välillä on valtava kuilu. Valitettavasti tieto menestystarinoista ei oikein tahdo siirtyä niille, joille sen siirtyä pitäisi. Esimerkiksi minä en kaksi ja puoli vuotta työelämässä olleena vielä riitä mentoroimaan oman alani opiskelijoita. Täytyy odottaa vielä pari vuotta, niin pääsen mentorointiohjelmaan mentoriksi, jos nyt enää parin kolmen vuoden päästä muistan, että joskus olin työttömyyttä pelkäävä humanistiopiskelija.

Olen ollut pari vuotta tiukasti työelämässä, mutta yritän pitää yhteyttä kotitiedekuntani nykyisten opiskelijoiden kanssa, jotta kuulisin, miten opetus ja tutkimus tiedekunnassa kehittyvät. Olen saanut ”oman alani” töitä siitä lähtien, kun näpyttelin kanditutkielman valmiiksi. Uskoin silti vielä läpi maisterivaiheen, että en saa koskaan töitä. Olin ihan valmis olemaan vuoden tai kaksi työttömänä, sillä pari vuotta ei ole mitään verrattuna siihen, ettei ikinä saa töitä. Olin kuitenkin väärässä. Työni ovat olleet esimerkiksi tekstisuunnittelua, kirjoittamista ja opettamista. Sain alle kahdessa vuodessa valmistumisen jälkeen vakituisen työpaikan ja työtehtäväni vaihtelevat nyt suomen kielen opettamisesta verkko-opetuksen kehittämiseen ja uraohjauksesta viestinnän suunnitteluun. Työtehtäväni voisivat olla myös vaikka mitä muuta, sillä humanistisen alan maisterintutkintoni on niin kattava ja osaamiseni niin laaja-alaista, että ammatinvaihto pelkästään alan sisällä tarjoaa mielenkiintoisia haasteita yhden ihmisen elämän ajaksi.

Humanistin huolipuhe hiljenee valmistumisen jälkeen. Keskusteluaiheet muuttuvat esimerkiksi perheen perustamiseen, auton hankkimiseen ja erityisesti työelämän kiireeseen ja stressiin. Suurin osa humanisteista työllistyy sen verran nopeasti oman alan töihin, että kuuden vuoden mussutus ja itsesääli omasta osaamattomuudesta unohtuu kiireiden ja oman urakehityksen alle nopeammin kuin humanisti ehtii sanoa ”pienpanimo-olut”.

Ne pari valmistunutta, jotka eivät työllisty heti ensimmäisen vuoden aikana ovat huono-onnisimpia ja huomaavat itsekin olevansa ystäväpiireissään se ainoa humanisti, joka ei saa töitä. Lopulta hänkin työllistyy esimerkiksi korkeakoulutetuille suunnatun rekrytointikoulutuksen kautta.

group hand fist bump
Yeah. Meistä tuli menestyjiä. Me unohdettiin meidän menneisyys ja epätoivo ja teidät. Sori siitä.

Enimmäkseen työllistyneet humanistit tuntuvat unohtavan työttömyysdiskurssilla mässäilyn ja sen, että uudet opiskelijat kamppailevat saman epävarmuuden kanssa. Tämä on ihan ymmärrettävää, sillä keskiluokkaistuminen ja ammatti-identiteetin rakentuminen tapahtuvat yhdessä hujauksessa sen jälkeen, kun työpaikka on saatu. Se on se unelma, jota kohti on pyritty.

Negatiivinen asenne ja koko kollektiivinen itsetunto-ongelma pyyhkiytyy mielestä pois, koska nyt ollaankin samoilla viivoilla samoissa tiimeissä, joissa työskentee kaikkien eri alojen maistereita ja muita ammattilaisia. Palkka juoksee kuukausittain, moni voi ottaa oman harjoittelijan ja rumasta humanistinpoikasesta kuoriutuu itsenäinen ja itsevarma asiantuntijajoutsen, joka myöntää, että kyllä hänellä on niin hyvä koulutus, että hän handlaa tämän homman. Elämässä halutaan eteen päin, eikä todellakaan jakseta katsoa takaisin siihen aikaan, kun itsetunto oli murskana ja oma osaamattomuus ja hyödyttömyys ahdisti joka päivä.

LinkedIn on Facebookin lisäksi oivallinen paikka seurata, miten omat opiskelijakaverit ovat työllistyneet. Omassa tuttavapiirissäni on nähtävillä sama ilmiö, kuin Rekryn tilastoissa: noin 80% työskentelee oman alan töissä toimittajina, tiedottajina, viestintäsuunnittelijoina, viestintäasiantuntijoina, tuotantoassistentteina, tapahtumatuottajina, taide- ja kulttuurialan toiminnanjohtajina tai järjestötyöntekijöinä, opettajina, kouluttajina, opintosihteereinä, tohtorikoulutettavina, mainonnan suunnittelijoina, tekstisuunnittelijoina, sisällöntuottajina ja digitaalisen mainonnan ammattilaisina. Muutama tekee jotain muuta kuin oman alan työtä. Muutama kirjoittaa kirjoja tai taiteilee jotain muuta apurahoilla, muutama on äitiyslomalla, hoitovapaalla tai sairauslomalla.

Yliopistolla ei muuten opeteta humanisteille työelämän verkostoitumista sen vertaa, että näytettäisiin esimerkiksi LinkedIn-profiilin tekeminen ja kerrottaisiin sen hyödyllisyydestä tai sivuston tarjoamista verkostoitumismahdollisuuksista. AMK:ssa tätä kuulemma opetetaan työelämätaitona.

Työelämäprofessorit, relevanttia vai randomia?

Kenen vastuulla on työelämävalmiuksien opettaminen? Perinteisesti työelämävalmiuksen opettamisesta ei ota vastuuta kukaan tiedekunnassa, laitoksella tai oppiaineissa, mutta silti kaikilla on sama huoli ja suru siitä, että humanistit eivät valmistu ja mene töihin. Opetushenkilökunnalla on kiire ja monesti opiskelijat eivät halua syyllistää omia mukavia opettajiaan siitä, että jäävät jostain tärkeästä paitsi. Missä muussa organisaatiossa, kuin yliopistossa, on mahdollista, että laitosten ja tiedekuntien esimiehet eivät ota 100% vastuuta siitä, että organisaatio tekee tulosta? Tai jos ottaakin, niin ainakaan ei kerro sitä tuloksen teon kohteelle.

Tässä tapauksessa tulos on humanistien valmistuminen ja pääseminen työn syrjän kiinni. Pelkästään Turun yliopistossa on humanistisessa tiedekunnassa melkein 3000 opiskelijaa ja lähes 300 työntekijän muodostama henkilökunta. Jos koko tiedekuntaan haluaa tehdä jotain kaikkia koskevia uudistuksia, niin hommat pitäisi panna rullaamaan aika isosti.

Turun yliopistoon on keksitty nimetä parin viime vuoden aikana työelämäprofessoreja. Tavallisen maisterintallukan ensimmäinen ajatus on: Hienoa! Nyt siellä varmaan alkaa työelämätaitojen opettaminen. Loppuu se itku.

Humanistisen tiedekunnan työelämäprofessorit ovat tällä hetkellä Aller Median (se firma, joka julkaisee esim. 7 päivää -lehteä) toimitusjohtajanakin tunnettu Pauli Aalto-Setälä, joka jakaa osa-aikaisen professuurin humanistisen tiedekunnan ja kauppakorkeakoulun kesken. Toiseksi työelämäprofessoriksi nimitettiin tänä syksynä palkituista romaaneistaan, tiedeblogeistaan ja -kolumneistaan parhaiten tunnettu, luonnontieteelliseltä alalta perinnöllisyystieteen tohtoriksi väitellyt Tiina Raevaara.

man portrait old artist
Viisas tiedemies/nainen/henkilö ei ole vastuussa opiskelijoiden työelämään siirtymisestä, eikä hän tiedä tai kerro kuka vastuussa on, vaikka hän on suurimmassa vallankäyttäjäasemassa.

Sen tiedon varassa, mitä Google tarjoaa, Aalto-Setälän tarkoituksena on aloittaa digital mindset -koulutusohjelma. Mistään Turun yliopiston opinto-oppaista ei ainakaan vielä löydy tietoja siitä, mitä tämä koulutusohjelma sisältää ja kenelle se on tarkoitettu. Se liittyy ehkä median murrokseen ja erityisesti kauppakorkeakouluun. Humanistisen tiedekunnan dekaanin mukaan ”Aalto-Setälän työelämäprofessuuri tarjoaa koulutukseen työelämänäkökulmaa ja työelämäyhteyksiä.” Aalto-Setälän asiantuntijuus liittyy erityisesti mediatutkimukseen ja yleisesti viestintätaitoihin.

Tiina Raevaaran humanistit jakavat lääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Haastatteluissa Raevaara profiloituu luovan kirjoittamisen ja tietokirjoittamisen opettajaksi. Hänen erikoisalaansa ovat tiedeviestintä ja  tieteen popularisointi eli yleistajuistaminen ja selittäminen niin, että mummosikin ymmärtää, mitä sinä teet yliopistolla. Tämä on erittäin tärkeää ja viisasta, mutta se ei voi olla kaikki.

Turun kirjamessut on vuoden paras aika tavata mahdollisimman iso kattaus entisiä opiskelukavereita ja niitä, jotka tällä hetkellä opiskelevat Turussa humanistisessa tiedekunnassa. Lokakuun ensimmäisen viikonlopun karnevaalihumun aikana tapasin kymmeniä turkulaisia humanisteja ja kysyin useimmilta, millä tavalla uudet työelämäprofessuurit näkyvät tiedekunnassa ja sinun opinnoissasi. Sain monta ”ei mitenkään” -vastausta. Yksi sanoi, että ”luin lehdestä, että tiedekuntaan tulee työelämäprofessori”.

Lokakuussa 2018 lopussa laitoin saman kysymyksen Turkulaiset humanistit -Facebook-ryhmään. Ryhmässä toistui sama näkemys kuin Hämeenkadun pubeissa ja kirjamessubileissä. Jotkut ovat kuulleet työelämäprofessoreista, koska ovat lukeneet siitä lehdestä. Jotkut eivät tienneet asiasta mitään. Yleisen kirjallisuustieteen ja mediatutkimuksen opiskelijoille on tullut kerran sähköpostiviesti, jossa on suositeltu yhtä Aalto-Setälän työelämäluentoa.

Yleisessä kirjallisuustieteessä ollaan työelämävalmiuksien opettamisessa ilmeisesti pisimmällä, sillä oppiaineen opinto-oppaaseen on hiljattain kirjattu jokaisen kurssin kohdalle mitä työelämätaitoja kurssi kehittää. Jos tämä tuntuu sinusta pikkuasialta, niin väittäisinpä, että se on äärimmäisen iso. Se antaa opiskelijoille ne sanat, jotka ovat humanistin työelämäosaamista. Kirjallisuustieteet tarjoavat myös opiskelijoille harjoittelupaikkoja ja mahdollisuuksia toimia esimerkiksi konferenssi- ja seminaariavustajina. Kotimaisen kirjallisuuden oppiaine järjestää vuosittain opintomatkan kustannus- ja arkistoalan työpaikkoihin.

Luovan kirjoittamisen oppiaine on tarjonnut opiskelijoilleen verkostoitumismahdollisuuksia ja käytännön kirjoitustöitä eli hyviä ideoita ja näkemystä siihen, minkälaisilla tavoilla kirjoittaja voi työllistää itsensä. Kirjallisuustieteiden ja luovan kirjoittamisen yhteiset, kaikille tiedekunnan opiskelijoille suunnatut kirjoittajan työelämävalmiuksien kurssit ovat rakastettuja, haluttuja ja kaivattuja.

Saan ryhmästä myös muutaman muistutuksen siitä, että joissakin oppiaineissa järjestetään kerran vuodessa Työelämäpäivä, jolloin muutama entinen opiskelija tulee kertomaan, minkälaisiin työtehtäviin he ovat sijoittuneet ja akateemiset rekrytointipalvelut pitävät katsauksen alan työllisyysnäkymiin. Jotkut alat, kuten historia, kärsivät siitä, että kukaan ei ohjaa siihen, miten akateemisissa opinnoissa saatavia taitoja voisi siirtää muihin kuin historia-alan humanistisiin töihin. Humanistit ovat generalisteja, joiden tiedot ja taidot sopivat lukemattomiin erilaisiin asiantuntijatöihin.

Moni oppiaine näyttää kopioineen vanhojen opinto-oppaiden sisällöt uusiin sellaisenaan. Työelämätaidot loistavat poissaolollaan. Jokaisen soisi kirjaavan työelämätaidot opiskelijoiden näkyville heti ja tiedottavan siitä, että ne on nyt siellä. Opiskelijalla on oikeus tietää, miksi hänen on käytävä kyseinen kurssi. Kurssien osaamistavoitteiden kirjoittaminen auki on tärkeää myös ja erityisesti siksi, että opettajat (yliopiston lehtorit, professorit ja yliopisto-opettajat, jotka muuten ovat ainoa opettajaryhmä Suomessa, joilta ei edellytetä opettajan pedagogista pätevyyttä), tietäisivät ja muistaisivat, mitä heidän pitäisi opettaa, kenelle ja mitä varten. Professoreilla jokaisessa tiedekunnassa kuuluu olevan hankaluuksia muistaa, millä tasolla perustutkinto-opiskelijoille pitäisi asioista puhua.

Positiivisin Fb-kommentti on havainto opiskelijoiden asenteen muuttumisessa viimeisen parin vuoden aikana. Jotain positiivista kehitystä on sittenkin ilmassa. Opiskelijoista on alkanut tulla itsevarmempia ja ylpeämpiä itsestään, yritysmaailma ei tunnu kaikille enää kaukaiselta möröltä ja omaa hyödyllisyyttä on alettu tiedostaa. Opiskelijat ovat alkaneet vaatia tietoa työelämästä ja työelämätaidoista. Opiskelijoiden ainejärjestöt ovat alkaneet enemmän itse organisoida työelämätapahtumia. Uutinen on erittäin hyvä ja toivottu. Silti se ei riitä. Tarvitaan lisää itsevarmuutta, yhteistyötä yli oppiaine- ja tiedekuntarajojen sekä kokemuksia siitä, että ollaan tasavertaisia muiden kanssa. Työelämässä kuitenkin suuri osa humanisteista työskentelee samoissa työpaikoissa kuin kauppatieteiden, kasvatustieteiden, yhteiskuntatiedeiden ja luonnontieteiden maisterit.

Ettei tarvitsisi mennä ekaan työhön anteeksi pyydellen sitä, että on vain avuton humanisti.

Terveiset sinne norsunluutorniin dekaaneille, professoreille ja työelämäprofessoreille

Kukaan ei tunnu tietävän tai kertovan, mitä työelämäprofessorit tekevät, tai sitä, kenen vastuulla työelämävalmiuksien opettaminen on. Luulisin, että professorin tittelin alla työskentelevillä olisi ainakin valtuus selvittää, kenen vastuulla homma on. Turun kauppakorkeakoululla tiedetään sen verran, että ”Työelämäprofessorit voivat tehdä melkein mitä vain, mutta heidän on tarkoitus toimia perustutkinto-opiskelijoiden advisoreina ja sparraajina.” 

grey metal hammer
Työelämäprofessori voi tehdä mitä vaan, mutta tärkeintä ovat impakti, advisorointi ja sparraus.

On hieman epäilyttävää, että kummallakaan tiedekunnan työelämäprofessoreista ei ole humanistista koulutustaustaa. Toivon mukaan kirjailijana ansioituneilla työelämäproffilla on edes taito samaistua keskivertohumanistin identiteettiin. Toinen työelämäprofessori on biologi , toinen kasvatustieteen ”drop out” ja Master of Business Administration. Toivottavasti ei käy niin, että työelämäprofessorien asiantuntemuksesta hyötyy vain ”se toinen” tiedekunta ja humanistinen tiedekunta jää jalkoihin. Toivottavasti humanistisessa tiedekunnassa työelämäprofessuurien hyöty kuuluu kaikille, eikä vain esimerkiksi mediatutkimuksen tai luovan kirjoittamisen hyvin rajatulle opiskelijajoukolle.

Se nyt ei vaan riitä, että vuodessa on yksi työelämäluento humanisteille. Vuosikymmenien huonoa kollektiivista itsetuntoa ei korjata sillä, että on yksi lyhyt kurssi yhdessä kauppislaisten tai lääkisläisten kanssa. Alku se toki on.

Kaikki haluaisivat oppia työelämävalmiuksia, kuten oman osaamisen tunnistamista ja hyödyntämistä sitä vasten, missä päin työelämää tällä hetkellä tarvitaan humanistista osaamista. Liian moni ihmettelee, miksi kukaan ei kerro työelämästä ja työelämätaidoista niitä olennaisimpia tärkeimpiä asioita, jotka vähintään pitäisi tietää. Kaikki haluaisivat tietää mistä töitä voi hakea, mistä piilotyöpaikat löytyvät ja miten verkostoidutaan eri alojen ammattilaisten kanssa. Mitä CV:hen ja työhakemukseen pitäisi kirjoittaa? Kehtaanko sanoa, että osaan ratkaista ongelmia, koska olen vain humanisti?

Hyvä humanistiystävä,

arvosta itseäsi ja osaamistasi. Muista, että sinulla on sikakallis ja äärimmäisen monipuolinen koulutus. Julkinen sektori tai yritysmaailma eivät pyörisi päivääkään ilman sinua ja sinunlaistesi taitoja. Tieto ei kulkisi, systeemit eivät kehittyisi – ne taantuisivat. Kukaan ei ymmärtäisi, mitä joku yrittää sanoa.

Terveisin

Anita, turkulainen humanisti