Humanistin osa ja osaaminen

Hyvä nuorempi humanisti,

Tiedäthän nämä teemat. Humanistien työelämätaidot. Humanistien työttömyys. Työtön humanisti. Älä opiskele humanistista alaa, kun et saa töitä.

Väitän, että jokainen humanisti saa töitä. Hän saisi niitä vielä nopeammin, jos opinnot eivät viivästyisi turhan lannistuspuheen takia, jos tietäisi missä työpaikkoja on olemassa ja mitä työhakemukseen pitäisi kirjoittaa, kun kuvaillaan omaa osaamista.

Tässä blogitekstissä pohdin humanistiopiskelijan työelämävalmiuksia osaamisen tunnistamisen näkökulmasta. Pohdin myös, mitä uudet työelämäprofessorit tekevät tiedekunnassa.

white paper with be yourself everyone else is already taken print
Onko humanistilla identiteettiä?

Mä oon humanisti ja mä osaan

Olen loputtoman kyllästynyt harhaan siitä, että humanisteille ei ole töitä. Tuntuu, että mikään ei ole muuttunut, mitään ei ole parannettu. Yhä edelleen on tyypillistä, että humanistisen alan opiskelija kuvittelee, että töitä ei ole, eikä niitä koskaan tule. Jonkun muun alan ihmisestä on varmaan hauskaa irvailla myytille humanistien työttömyydestä, mutta samaan aikaan kehottaisin miettimään, mitä seurauksia myytin jauhamisella ja ivaamisella on.

Valitettavasti myös humanistisen alan opiskelijat käyttävät toisinaan vähättelevää puhetapaa itsestään. Se laskee kaikkien itsetuntoa. Kärsin siitä omana opiskeluaikanani, koska niin moni siihen uskoi, enkä halunnut samaistua puheeseen. Halusin ajatella ja ajattelin, että olen ihan todella hyvä ja niin ovat kaikki muutkin. Inhosin jokaista opiskelukaveriani ja erityisesti niitä opettajia, joka harjoittivat ”mä oon humanisti, mä en osaa laskea” tai ”mä oon humanisti, mä en osaa käyttää tietokonetta” tai ”mä oon humanisti, en mä osaa mitään” -puhetapaa.

Jos Educariumin isosta luentosalista saisi videoklipit kaikkien eri tiedekuntien opettajista siinä tilanteessa, kun projektorit eivät toimi ja kuulisi, minkä vitsin kukakin heittää, olen aivan varma, että humanisteilla se on tämä ankein: mä oon humanisti, en osaa käyttää tekniikkaa.

Gradu on todistus työelämätaidoista

Gradut eivät valmistu. Silloin veronmaksajien ja yliopiston raha menee hukkaan. Vielä rahaakin pahempi hukkaan heitetty resurssi on terveys, josta korostuu graduahdistus-keskusteluissa mielenterveys. Hyvin moni gradua tekevä käy YTHS:n (halleluja opiskelijaterveydenhuollolle) psykologilla puhumassa graduahdistuksesta. Se on oikeastaan niin yleistä, että siitä pitäisi kirjoittaa jokin oma julkinen tiedonanto.

Esimerkkejä siitä, miten joutava työttömyyspuhe tuhoaa itsetunnon ja terveyden.

  • Opiskelijat eivät joskus uskalla tai halua valmistua, koska yliopisto tarjoaa turvaverkon, jonka ulkopuolelle tipahtaa, jos valmistuu maisteriksi, mutta ”ei saa ikinä töitä”. Paine valmistumisen ja työllistymisen epävarmuuden välillä on mieletön ja identiteetti on välitilassa – ei ole ihan opiskelija enää, mutta ei vielä työtä tekevä aikuinenkaan. Viisi vuotta tällaisessa välitilassa voi tuhota itsetunnon peruuttamattomasti.
  • 60-100-sivuisen tieteellisen opinnäytetyön kirjoittaminen voidaan kokea turhana, koska tulevaisuus ja työllisyysnäkymät näyttävät kurjilta tai epätoivoisilta. Eikä sellaisen teoksen kirjoittaminen muuten ole mikään helppo homma. Se vaatii ponnisteluja myös motivoituneilta ja itsevarmoilta opiskelijoilta.
  • Niin kauan kuin yliopisto-opinnoista ja erityisesti gradun tekemisestä opittavia työelämätaitoja ei painoteta ja alleviivata, moni saattaa ajatella hiljaa mielessään tai hiprakassa kaverille, että gradu on tärkeä vain, jos aikoo akateemiselle uralle tai opettajaksi. Miksi minun pitäisi tehdä gradu, jos minulle kelpaisi yksinkertaisempikin työ vaikka kulttuurialalla, vaikka joku tavallinen toimittajan työ tai järjestötyö tai tapahtumatuottajan työ?
  • ”Ei ole niin kiire valmistua, koska ei siellä (työelämässä) kukaan minua odota. Otan vielä pari sivuainetta ja mietin lähdenkö sittenkin ammattikouluun opiskelemaan lähihoitajaksi/talonrakentajaksi.”
  • Opiskelija ei aina tiedä maisteriopintojen loppupuolella mitä hän osaa opiskeltuaan 5-7 vuotta. Hänellä on pää täynnä tietoa, mutta ei käsitteitä eli sanoja, jotka hän voisi työhakemuksiinsa tai LinkedIniinsä kirjoittaa siihen kohtaan, missä pitäisi kertoa omasta osaamisesta.
  • ”Opiskelin kahdeksan vuotta, mutta en osaa mitään. :(”.
  • Humanisteja tippuu jatkuvasti mielenterveyskuntoutujiksi. En tiedä onko aiheesta virallista tilastoa, vai onko tämä vain vaiettu asia, jonka kaikki humanistit kyllä tietävät. Työllistymistilastoissa se ainakin on kaunisteltu kohtaan ”muut”.

Haloo, kukaan ei opiskele viittä tai kahdeksaa vuotta oppimatta mitään. Toivon, että sinä et usko sitä, mitä tympeämieliset sanovat, vaan yrität etsiä tietoa esimerkiksi niiltä, jotka ovat aikaisemmin olleet samassa tilanteessa, mutta siirtyneet jo seuraavalle tasolle.

Esimerkiksi Turun yliopiston Akateemiset rekrytointipalvelut auttavat opiskelijaa urasuunnittelussa, sen kun varaat ajan. Joskin olen sitä mieltä, että uraohjauksen pitäisi olla pakollista kaikille, varsinkin humanisteille. Todella moni ei tiedä tai muista, että rekrytointipalvelujen palveluita saisi käyttää. Rekrypalvelut myös tilastoivat työelämään sijoittumisesta. Kuten huomaat, humanisteja on jonkin verran työttöminä valmistumista seuraavan vuoden aikana, mutta viidessä vuodessa työllisyys tasoittuu samaan muiden alojen kanssa. Muut-kohdassa ja työttömissä on humanisteja aina vähän enemmän kuin muita, koska verrattuna muihin aloihin, hyvin moni humanistimaisteri vetää työkseen kulttuurialan hankkeita ja -projekteja. Moni työllistää itsensä apurahoilla tai freelancerina, jolloin vuodessa kertyy jonkin verran työttömyysjaksoja, jolloin humanisti on työtön. Tämä tietysti rumentaa tilastoja. Työttömyysajat voivat vaihdella päivistä viikkoihin tai kuukausiin, eikä tämä ole todellakaan ”kaikkien” humanistien ”ongelma”. Mielestäni se ei ole ongelma lainkaan, sillä nämä osa-aikatyöttömät tekevät yleensä erittäin järkevää, tärkeää ja monia sosiaalisia ongelmia ennaltaehkäisevää työtä. Lisäksi he kestävät työelämän paineita, muutosta, taloudellista epävarmuutta ja joustavuusvaatimuksia erittäin hyvin. Oikeastaan apurahahumanistit ovat nykyajan työn sankareita.

girl jeans kid loneliness
Humanisti opiskelee 16 tuntia päivässä, mutta ei osaa mitään. Humanisti masentuu ja joutuu kahdeksi vuodeksi sairauslomalle, mutta ihan sama, kun ei töitä kuitenkaan ole.

Humanisti, tässä on lista sinun työelämätaidoistasi

  • ongelmanratkaisukyky
  • tiedon hankkimisen, käsittelyn ja uudelleen tuottamisen taito
  • analyyttinen ajattelu riippumatta mistä puhutaan
  • erinomaiset lähdekritiikin taidot (esim. akateemisen lähteen luotettavuuden tarkistaminen)
  • organisointikyky
  • suurien kokonaisuuksien hahmottamisen kyky
  • teoreettisten kysymyksien muodostaminen
  • teoreettisen tiedon soveltaminen käytännön ongelmissa
  • asioiden välisten yhteyksien hahmottaminen
  • kirjoittamistaito (yleinen ja akateeminen)
  • esiintymistaidot, omista ideoista kertominen
  • kyky oppia, suunnitella ja kehittää nopeasti uusia monimutkaisia asioita ja käytöntöjä (esim. miten järjestetään iso tapahtuma, miten luodaan uusi koulutusohjelma)
  • vuorovaikutustaidot (keskustelu ja palautteen antaminen sekä vastaanottaminen)
  • argumentointitaidot
  • taito ja kyky selittää ihmistä ja kaikenlaisten ihmisten kaikenlaista toimintaa ja tätä vasten ymmärtää ihmisten ajatuksia, arvoja ja tarpeita

Humanisti tuhahtaa: no en minä voi sanoa osaavani noita, koska en tiedä.

Joku muu tuhahtaa: no kyllähän nyt joka ammatissa pitää nuo taidot osata.

Kokeile.

Maisteriopinnot-simulaation ohje

Valitse vaikka täältä yksi perustutkinto (kandi + maisteri, 3 + 2 vuotta). Valitse syventävät opinnot (2 vuotta). Katso suoritettavien kurssien opintopistemäärät ja tutki otsikoiden alta, mitkä kurssit suoritetaan lähiopetuksessa ja mitkä itsenäisesti niin, että tentittävään kirjallisuuteen, esseisiin yms. etsitään itse omaan opinnäytetyöhön sopiva tutkimuskirjallisuus. Tiedätkö mitä etsit, mistä ja miten ja miten rajaat aiheen?

Gradututkielman kirjoittamisen laajuus on yleensä 40 opintopistettä ja se on kokonaan itsenäistä työskentelyä. 60 opintopistettä on se määrä opintoja, joita syyskuun ja toukokuun välillä on tehtävä, jos opiskelee päätoimisesti ja haluaa valmistua tavoiteajassa eli viidessä vuodessa. Miten aikataulutat työsi niin, että saat valmista tietyssä aikaraamissa?

Suoriudu kahdessa vuodessa siitä, että keksit hyvän tutkimusaiheen, hankit aineiston ja lähdekirjallisuuden, opettelet viittaamaan lähteisiin oikein, etsimään relevantit lähteet ja merkkaamaan ne oikein, osaat erotella asianmukaiset lähteet vanhentuneista ja eettisesti kestämättömistä lähteistä, aikataulutat mitä pitää lukea missä ajassa, teet muistiinpanot tärkeistä asioista ja kirjoitat ne auki tieteellisen esseen tapaiseksi tekstiksi (etsi itse tietoa siitä, millaisia tieteelliset tekstit ovat), pohdit omaa aineistoasi tutkimuskirjallisuuden tietoa ja metodeja käyttäen tai vaikkapa yhdistelet tutkimusperinteitä ja tutkittua tietoa aineistosi avulla ja rakennat uuden metodin, jolla nyt tarkastelet aineistoasi uudesta näkökulmasta.

Kun selviät vielä noin 80-sivuisen tekstin muokkaamisesta johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi, teet pari hyvää tutkimuskysymystä, osaat valita ja perustella tarkasti ne pari tärkeintä käsitettä, joita kuljetat läpi työsi, osaat selittää tiivistelmässä, mitä teit, millä metodilla ja mitä tuloksia sait, ja lopuksi…

war chess
Nyt jos mä saan nämä sivunumerot oikein, niin tämä koko paska on viimeistä merkkiä myöten valmis.

…onnistut aloittamaan sivunumerot vasta neljänneltä sivulta, koska kansilehteen, tiivistelmään ja sisällysluetteloon ei tule sivunumeroita. Ykkösen pitäisi olla vasta varsinaisen tekstin ensimmäisellä sivulla.

Onnittelut, olet selvinnyt suunnilleen siitä, mistä humanistimaisteri suoriutuu parissa vuodessa hyvin itsenäisesti. Hän on käyttänyt apunaan niitä pohjatietoja, mitä hänellä on kandidaatin tutkinnostaan ja mitä hän osaa etsiä itse netistä tai kavereiden kanssa pähkäilemällä.

Jos tämä ei ole riittävä näyttö opinnoissa hankituista työelämätaidoista niin mikä sitten on?

Opiskelija on yksin

Maisterivaiheessa itsenäistä opiskelua on ajallisesti vähintään yhden kokonaisen vuoden verran, jollei enemmänkin. Jos teet kahdessa vuodessa syventävät opinnot valmiiksi, niin näet silloin todennäköisesti välillä myös opiskelukavereita ja opetushenkilökuntaa. Valitettavan moni humanisti teki ainakin vielä pari vuotta sitten opinnot 7-10 vuodessa, jolloin he eivät mahdollisesti nähneet 2-5 vuoteen opettajiaan. Kosketusmaailma opiskelurutiineihin on jo katoamassa, mutta työmarkkinoiden ovet eivät aukene, koska asiantuntijatöihin edellytetään työnhakijalta useimmiten maisterin paperia eli työpaikkailmoituksista tuttua ”soveltuvaa korkeakoulututkintoa”. Moni myös jää pyörimään ”oman alan duuniin” huonolla sopimuksella ja palkalla, koska molemmat paranevat vasta sinä päivänä, kun paperit ovat kourassa.

Ohjaajaa nähdään seminaarissa ja hänelle voi varata pari kertaa keskusteluajan, mutta omaan työhön keskittyvä ohjaus jää kuitenkin hyvin vähäiseksi, koska ohjaajien ajasta kilpailevat monet muutkin työtehtävät. Jos kuulisin, että joku olisi jutellut kahden vuoden aikana ohjaajansa kanssa kerran kuussa tunnin ajan yhteisten seminaarien lisäksi, loksahtaisivat leukani paikoiltaan, sillä ei sellaisia tuntimääriä kukaan saa ohjausta graduansa varten.

Seminaareissa oppii keskustelu- ja kommentointitaitoja eli argumentoimaan. Lisäksi opitaan esiintymistaitoja, kun omasta työstä on pakko puhua toisille. Seminaarit ovat turvallinen paikka oppia antamaan ja ottamaan vastaan palautetta ideoista ja teksteistä. Omia kandidaatti- ja graduseminaarejani leimasi se, että lähes joka kerta joku alkoi itkeä. En ymmärtänyt kertaakaan, mikä ongelma oli. Palaute ei ollut niin huonoa tai millään tavalla asiatonta, sillä ohjaajamme olivat sangen mukavia ihmisiä ja opiskelukavereista jotkut muita terävämpiä, mutta eivät pahantahtoisia. Tajusin myöhemmin, että reaktiot liittyivät ilmeisesti siihen häpeään, mitä omien keskeneräisten, yksin kehiteltyjen ajatusten ääneen lausuminen ja esittely epävarmalle opiskelijalle tuottavat.

adult blur books close up
Minä opiskelen ite kolme vuotta, enkä sinä aikana puhu kellekkään, kun hävettää ja ahdistaa.

Miten on, jääkö humanisti vaille töitä?

Ei jää.

Humanistisen alan opintojen ja työelämässä olevien humanistien välillä on valtava kuilu. Valitettavasti tieto menestystarinoista ei oikein tahdo siirtyä niille, joille sen siirtyä pitäisi. Esimerkiksi minä en kaksi ja puoli vuotta työelämässä olleena vielä riitä mentoroimaan oman alani opiskelijoita. Täytyy odottaa vielä pari vuotta, niin pääsen mentorointiohjelmaan mentoriksi, jos nyt enää parin kolmen vuoden päästä muistan, että joskus olin työttömyyttä pelkäävä humanistiopiskelija.

Olen ollut pari vuotta tiukasti työelämässä, mutta yritän pitää yhteyttä kotitiedekuntani nykyisten opiskelijoiden kanssa, jotta kuulisin, miten opetus ja tutkimus tiedekunnassa kehittyvät. Olen saanut ”oman alani” töitä siitä lähtien, kun näpyttelin kanditutkielman valmiiksi. Uskoin silti vielä läpi maisterivaiheen, että en saa koskaan töitä. Olin ihan valmis olemaan vuoden tai kaksi työttömänä, sillä pari vuotta ei ole mitään verrattuna siihen, ettei ikinä saa töitä. Olin kuitenkin väärässä. Työni ovat olleet esimerkiksi tekstisuunnittelua, kirjoittamista ja opettamista. Sain alle kahdessa vuodessa valmistumisen jälkeen vakituisen työpaikan ja työtehtäväni vaihtelevat nyt suomen kielen opettamisesta verkko-opetuksen kehittämiseen ja uraohjauksesta viestinnän suunnitteluun. Työtehtäväni voisivat olla myös vaikka mitä muuta, sillä humanistisen alan maisterintutkintoni on niin kattava ja osaamiseni niin laaja-alaista, että ammatinvaihto pelkästään alan sisällä tarjoaa mielenkiintoisia haasteita yhden ihmisen elämän ajaksi.

Humanistin huolipuhe hiljenee valmistumisen jälkeen. Keskusteluaiheet muuttuvat esimerkiksi perheen perustamiseen, auton hankkimiseen ja erityisesti työelämän kiireeseen ja stressiin. Suurin osa humanisteista työllistyy sen verran nopeasti oman alan töihin, että kuuden vuoden mussutus ja itsesääli omasta osaamattomuudesta unohtuu kiireiden ja oman urakehityksen alle nopeammin kuin humanisti ehtii sanoa ”pienpanimo-olut”.

Ne pari valmistunutta, jotka eivät työllisty heti ensimmäisen vuoden aikana ovat huono-onnisimpia ja huomaavat itsekin olevansa ystäväpiireissään se ainoa humanisti, joka ei saa töitä. Lopulta hänkin työllistyy esimerkiksi korkeakoulutetuille suunnatun rekrytointikoulutuksen kautta.

group hand fist bump
Yeah. Meistä tuli menestyjiä. Me unohdettiin meidän menneisyys ja epätoivo ja teidät. Sori siitä.

Enimmäkseen työllistyneet humanistit tuntuvat unohtavan työttömyysdiskurssilla mässäilyn ja sen, että uudet opiskelijat kamppailevat saman epävarmuuden kanssa. Tämä on ihan ymmärrettävää, sillä keskiluokkaistuminen ja ammatti-identiteetin rakentuminen tapahtuvat yhdessä hujauksessa sen jälkeen, kun työpaikka on saatu. Se on se unelma, jota kohti on pyritty.

Negatiivinen asenne ja koko kollektiivinen itsetunto-ongelma pyyhkiytyy mielestä pois, koska nyt ollaankin samoilla viivoilla samoissa tiimeissä, joissa työskentee kaikkien eri alojen maistereita ja muita ammattilaisia. Palkka juoksee kuukausittain, moni voi ottaa oman harjoittelijan ja rumasta humanistinpoikasesta kuoriutuu itsenäinen ja itsevarma asiantuntijajoutsen, joka myöntää, että kyllä hänellä on niin hyvä koulutus, että hän handlaa tämän homman. Elämässä halutaan eteen päin, eikä todellakaan jakseta katsoa takaisin siihen aikaan, kun itsetunto oli murskana ja oma osaamattomuus ja hyödyttömyys ahdisti joka päivä.

LinkedIn on Facebookin lisäksi oivallinen paikka seurata, miten omat opiskelijakaverit ovat työllistyneet. Omassa tuttavapiirissäni on nähtävillä sama ilmiö, kuin Rekryn tilastoissa: noin 80% työskentelee oman alan töissä toimittajina, tiedottajina, viestintäsuunnittelijoina, viestintäasiantuntijoina, tuotantoassistentteina, tapahtumatuottajina, taide- ja kulttuurialan toiminnanjohtajina tai järjestötyöntekijöinä, opettajina, kouluttajina, opintosihteereinä, tohtorikoulutettavina, mainonnan suunnittelijoina, tekstisuunnittelijoina, sisällöntuottajina ja digitaalisen mainonnan ammattilaisina. Muutama tekee jotain muuta kuin oman alan työtä. Muutama kirjoittaa kirjoja tai taiteilee jotain muuta apurahoilla, muutama on äitiyslomalla, hoitovapaalla tai sairauslomalla.

Yliopistolla ei muuten opeteta humanisteille työelämän verkostoitumista sen vertaa, että näytettäisiin esimerkiksi LinkedIn-profiilin tekeminen ja kerrottaisiin sen hyödyllisyydestä tai sivuston tarjoamista verkostoitumismahdollisuuksista. AMK:ssa tätä kuulemma opetetaan työelämätaitona.

Työelämäprofessorit, relevanttia vai randomia?

Kenen vastuulla on työelämävalmiuksien opettaminen? Perinteisesti työelämävalmiuksen opettamisesta ei ota vastuuta kukaan tiedekunnassa, laitoksella tai oppiaineissa, mutta silti kaikilla on sama huoli ja suru siitä, että humanistit eivät valmistu ja mene töihin. Opetushenkilökunnalla on kiire ja monesti opiskelijat eivät halua syyllistää omia mukavia opettajiaan siitä, että jäävät jostain tärkeästä paitsi. Missä muussa organisaatiossa, kuin yliopistossa, on mahdollista, että laitosten ja tiedekuntien esimiehet eivät ota 100% vastuuta siitä, että organisaatio tekee tulosta? Tai jos ottaakin, niin ainakaan ei kerro sitä tuloksen teon kohteelle.

Tässä tapauksessa tulos on humanistien valmistuminen ja pääseminen työn syrjän kiinni. Pelkästään Turun yliopistossa on humanistisessa tiedekunnassa melkein 3000 opiskelijaa ja lähes 300 työntekijän muodostama henkilökunta. Jos koko tiedekuntaan haluaa tehdä jotain kaikkia koskevia uudistuksia, niin hommat pitäisi panna rullaamaan aika isosti.

Turun yliopistoon on keksitty nimetä parin viime vuoden aikana työelämäprofessoreja. Tavallisen maisterintallukan ensimmäinen ajatus on: Hienoa! Nyt siellä varmaan alkaa työelämätaitojen opettaminen. Loppuu se itku.

Humanistisen tiedekunnan työelämäprofessorit ovat tällä hetkellä Aller Median (se firma, joka julkaisee esim. 7 päivää -lehteä) toimitusjohtajanakin tunnettu Pauli Aalto-Setälä, joka jakaa osa-aikaisen professuurin humanistisen tiedekunnan ja kauppakorkeakoulun kesken. Toiseksi työelämäprofessoriksi nimitettiin tänä syksynä palkituista romaaneistaan, tiedeblogeistaan ja -kolumneistaan parhaiten tunnettu, luonnontieteelliseltä alalta perinnöllisyystieteen tohtoriksi väitellyt Tiina Raevaara.

man portrait old artist
Viisas tiedemies/nainen/henkilö ei ole vastuussa opiskelijoiden työelämään siirtymisestä, eikä hän tiedä tai kerro kuka vastuussa on, vaikka hän on suurimmassa vallankäyttäjäasemassa.

Sen tiedon varassa, mitä Google tarjoaa, Aalto-Setälän tarkoituksena on aloittaa digital mindset -koulutusohjelma. Mistään Turun yliopiston opinto-oppaista ei ainakaan vielä löydy tietoja siitä, mitä tämä koulutusohjelma sisältää ja kenelle se on tarkoitettu. Se liittyy ehkä median murrokseen ja erityisesti kauppakorkeakouluun. Humanistisen tiedekunnan dekaanin mukaan ”Aalto-Setälän työelämäprofessuuri tarjoaa koulutukseen työelämänäkökulmaa ja työelämäyhteyksiä.” Aalto-Setälän asiantuntijuus liittyy erityisesti mediatutkimukseen ja yleisesti viestintätaitoihin.

Tiina Raevaaran humanistit jakavat lääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Haastatteluissa Raevaara profiloituu luovan kirjoittamisen ja tietokirjoittamisen opettajaksi. Hänen erikoisalaansa ovat tiedeviestintä ja  tieteen popularisointi eli yleistajuistaminen ja selittäminen niin, että mummosikin ymmärtää, mitä sinä teet yliopistolla. Tämä on erittäin tärkeää ja viisasta, mutta se ei voi olla kaikki.

Turun kirjamessut on vuoden paras aika tavata mahdollisimman iso kattaus entisiä opiskelukavereita ja niitä, jotka tällä hetkellä opiskelevat Turussa humanistisessa tiedekunnassa. Lokakuun ensimmäisen viikonlopun karnevaalihumun aikana tapasin kymmeniä turkulaisia humanisteja ja kysyin useimmilta, millä tavalla uudet työelämäprofessuurit näkyvät tiedekunnassa ja sinun opinnoissasi. Sain monta ”ei mitenkään” -vastausta. Yksi sanoi, että ”luin lehdestä, että tiedekuntaan tulee työelämäprofessori”.

Lokakuussa 2018 lopussa laitoin saman kysymyksen Turkulaiset humanistit -Facebook-ryhmään. Ryhmässä toistui sama näkemys kuin Hämeenkadun pubeissa ja kirjamessubileissä. Jotkut ovat kuulleet työelämäprofessoreista, koska ovat lukeneet siitä lehdestä. Jotkut eivät tienneet asiasta mitään. Yleisen kirjallisuustieteen ja mediatutkimuksen opiskelijoille on tullut kerran sähköpostiviesti, jossa on suositeltu yhtä Aalto-Setälän työelämäluentoa.

Yleisessä kirjallisuustieteessä ollaan työelämävalmiuksien opettamisessa ilmeisesti pisimmällä, sillä oppiaineen opinto-oppaaseen on hiljattain kirjattu jokaisen kurssin kohdalle mitä työelämätaitoja kurssi kehittää. Jos tämä tuntuu sinusta pikkuasialta, niin väittäisinpä, että se on äärimmäisen iso. Se antaa opiskelijoille ne sanat, jotka ovat humanistin työelämäosaamista. Kirjallisuustieteet tarjoavat myös opiskelijoille harjoittelupaikkoja ja mahdollisuuksia toimia esimerkiksi konferenssi- ja seminaariavustajina. Kotimaisen kirjallisuuden oppiaine järjestää vuosittain opintomatkan kustannus- ja arkistoalan työpaikkoihin.

Luovan kirjoittamisen oppiaine on tarjonnut opiskelijoilleen verkostoitumismahdollisuuksia ja käytännön kirjoitustöitä eli hyviä ideoita ja näkemystä siihen, minkälaisilla tavoilla kirjoittaja voi työllistää itsensä. Kirjallisuustieteiden ja luovan kirjoittamisen yhteiset, kaikille tiedekunnan opiskelijoille suunnatut kirjoittajan työelämävalmiuksien kurssit ovat rakastettuja, haluttuja ja kaivattuja.

Saan ryhmästä myös muutaman muistutuksen siitä, että joissakin oppiaineissa järjestetään kerran vuodessa Työelämäpäivä, jolloin muutama entinen opiskelija tulee kertomaan, minkälaisiin työtehtäviin he ovat sijoittuneet ja akateemiset rekrytointipalvelut pitävät katsauksen alan työllisyysnäkymiin. Jotkut alat, kuten historia, kärsivät siitä, että kukaan ei ohjaa siihen, miten akateemisissa opinnoissa saatavia taitoja voisi siirtää muihin kuin historia-alan humanistisiin töihin. Humanistit ovat generalisteja, joiden tiedot ja taidot sopivat lukemattomiin erilaisiin asiantuntijatöihin.

Moni oppiaine näyttää kopioineen vanhojen opinto-oppaiden sisällöt uusiin sellaisenaan. Työelämätaidot loistavat poissaolollaan. Jokaisen soisi kirjaavan työelämätaidot opiskelijoiden näkyville heti ja tiedottavan siitä, että ne on nyt siellä. Opiskelijalla on oikeus tietää, miksi hänen on käytävä kyseinen kurssi. Kurssien osaamistavoitteiden kirjoittaminen auki on tärkeää myös ja erityisesti siksi, että opettajat (yliopiston lehtorit, professorit ja yliopisto-opettajat, jotka muuten ovat ainoa opettajaryhmä Suomessa, joilta ei edellytetä opettajan pedagogista pätevyyttä), tietäisivät ja muistaisivat, mitä heidän pitäisi opettaa, kenelle ja mitä varten. Professoreilla jokaisessa tiedekunnassa kuuluu olevan hankaluuksia muistaa, millä tasolla perustutkinto-opiskelijoille pitäisi asioista puhua.

Positiivisin Fb-kommentti on havainto opiskelijoiden asenteen muuttumisessa viimeisen parin vuoden aikana. Jotain positiivista kehitystä on sittenkin ilmassa. Opiskelijoista on alkanut tulla itsevarmempia ja ylpeämpiä itsestään, yritysmaailma ei tunnu kaikille enää kaukaiselta möröltä ja omaa hyödyllisyyttä on alettu tiedostaa. Opiskelijat ovat alkaneet vaatia tietoa työelämästä ja työelämätaidoista. Opiskelijoiden ainejärjestöt ovat alkaneet enemmän itse organisoida työelämätapahtumia. Uutinen on erittäin hyvä ja toivottu. Silti se ei riitä. Tarvitaan lisää itsevarmuutta, yhteistyötä yli oppiaine- ja tiedekuntarajojen sekä kokemuksia siitä, että ollaan tasavertaisia muiden kanssa. Työelämässä kuitenkin suuri osa humanisteista työskentelee samoissa työpaikoissa kuin kauppatieteiden, kasvatustieteiden, yhteiskuntatiedeiden ja luonnontieteiden maisterit.

Ettei tarvitsisi mennä ekaan työhön anteeksi pyydellen sitä, että on vain avuton humanisti.

Terveiset sinne norsunluutorniin dekaaneille, professoreille ja työelämäprofessoreille

Kukaan ei tunnu tietävän tai kertovan, mitä työelämäprofessorit tekevät, tai sitä, kenen vastuulla työelämävalmiuksien opettaminen on. Luulisin, että professorin tittelin alla työskentelevillä olisi ainakin valtuus selvittää, kenen vastuulla homma on. Turun kauppakorkeakoululla tiedetään sen verran, että ”Työelämäprofessorit voivat tehdä melkein mitä vain, mutta heidän on tarkoitus toimia perustutkinto-opiskelijoiden advisoreina ja sparraajina.” 

grey metal hammer
Työelämäprofessori voi tehdä mitä vaan, mutta tärkeintä ovat impakti, advisorointi ja sparraus.

On hieman epäilyttävää, että kummallakaan tiedekunnan työelämäprofessoreista ei ole humanistista koulutustaustaa. Toivon mukaan kirjailijana ansioituneilla työelämäproffilla on edes taito samaistua keskivertohumanistin identiteettiin. Toinen työelämäprofessori on biologi , toinen kasvatustieteen ”drop out” ja Master of Business Administration. Toivottavasti ei käy niin, että työelämäprofessorien asiantuntemuksesta hyötyy vain ”se toinen” tiedekunta ja humanistinen tiedekunta jää jalkoihin. Toivottavasti humanistisessa tiedekunnassa työelämäprofessuurien hyöty kuuluu kaikille, eikä vain esimerkiksi mediatutkimuksen tai luovan kirjoittamisen hyvin rajatulle opiskelijajoukolle.

Se nyt ei vaan riitä, että vuodessa on yksi työelämäluento humanisteille. Vuosikymmenien huonoa kollektiivista itsetuntoa ei korjata sillä, että on yksi lyhyt kurssi yhdessä kauppislaisten tai lääkisläisten kanssa. Alku se toki on.

Kaikki haluaisivat oppia työelämävalmiuksia, kuten oman osaamisen tunnistamista ja hyödyntämistä sitä vasten, missä päin työelämää tällä hetkellä tarvitaan humanistista osaamista. Liian moni ihmettelee, miksi kukaan ei kerro työelämästä ja työelämätaidoista niitä olennaisimpia tärkeimpiä asioita, jotka vähintään pitäisi tietää. Kaikki haluaisivat tietää mistä töitä voi hakea, mistä piilotyöpaikat löytyvät ja miten verkostoidutaan eri alojen ammattilaisten kanssa. Mitä CV:hen ja työhakemukseen pitäisi kirjoittaa? Kehtaanko sanoa, että osaan ratkaista ongelmia, koska olen vain humanisti?

Hyvä humanistiystävä,

arvosta itseäsi ja osaamistasi. Muista, että sinulla on sikakallis ja äärimmäisen monipuolinen koulutus. Julkinen sektori tai yritysmaailma eivät pyörisi päivääkään ilman sinua ja sinunlaistesi taitoja. Tieto ei kulkisi, systeemit eivät kehittyisi – ne taantuisivat. Kukaan ei ymmärtäisi, mitä joku yrittää sanoa.

Terveisin

Anita, turkulainen humanisti

 

 

 

 

Mainokset